Ukraina ja NATO olivat vahvasti esillä Expossa elokuussa. Suomella oli keskeinen rooli jälleenrakennukseen ja globaaliin turvallisuuteen keskittyvissä tapahtumissa, jotka kiinnostivat erittäin vahvasti myös paikallista mediaa. Tapahtumilla on merkittävä diplomaattinen rooli, sillä Japani on yksi NATO:n partnerimaa ja sitoutunut myös Ukrainan jälleenrakentamiseen.
Ukrainan kansallispäivän ympärillä järjestetyt juhlallisuudet eri paviljongeissa Osakan maailmannäyttelyssä kokosivat kansainvälisen yhteisön osoittamaan solidaarisuutta Ukrainalle. Pohjoismaisessa Paviljongissa järjestetty "After the Line" -tapahtuma keskittyi Ukrainan talouden elpymiseen ja kestävään kehitykseen. Päivän tavoitteena oli luoda pohjaa Ukrainan pitkän aikavälin jälleenrakentamiselle ja investointimahdollisuuksille.
Tilaisuuden puheenvuoroissa korostettiin kriittisen infrastruktuurin jälleenrakentamisen, energiaturvallisuuden ja uusiutuvan energian merkitystä. Avauksesta vastasi Ukrainan varapääministeri Taras Kachka, ja paneelin jäseniin kuului muun muassa Ukrainan talousministeri Oleksii Sobolev, Suomen pääkomissaari Nita Pilkama sekä yrityksien Metinvest, DTEK ja Oschadbank edustajia.
Tapahtuma yhdisti sekä julkisen että yksityisen sektorin toimijoita eri puolilta maailmaa. Keskusteluissa etsittiin kestäviä kasvun ja kehityksen polkuja sodan keskellä toimivassa Ukrainassa sekä sen jälleenrakennuksen tueksi tulevaisuudessa.
Nato-päivät tukivat dialogia kansainvälisestä rauhasta ja turvallisuudesta. Pohjoismaisen paviljongin tapahtumat olivat osa EXPO:n "Peace, Security, and Dignity" -teemaviikkoa, ja niiden tavoitteena oli korostaa yhteistyön merkitystä turvallisuuden ylläpitämisessä.
Ensimmäinen päivä sisälsi konferenssin ”Nato’s Contribution to Preserving Peace & Stability”, jossa diplomaatit, tutkijat ja asiantuntijat keskustelivat Naton roolista globaalin turvallisuuden tukemisessa. Juhlapäivä huipentui verkostoitumistilaisuuteen, jossa osallistujien oli mahdollista syventää yhteistyösuhteitaan.
Toisena päivänä korostettiin nuorten roolia rauhan ja turvallisuuden rakentamisessa ”Youth for Peace & Security” -tilaisuudessa, jossa nuoret johtajat sekä Japanista että Naton jäsenmaista jakoivat näkemyksiään. Japanilaiset yliopistot osallistuivat aktiivisesti tapahtumaan, mikä toi nuorten äänen kuuluviin osana kansainvälistä dialogia. Suomesta mukana oli laaja joukko edustajia, niin Kyberturvallisuuskeskuksesta, yrityksistä, puolustusvoimien edustajia sekä diplomaatteja.
Suomi oli aktiivisesti mukana molemmissa tapahtumissa osoittaen sitoutumista globaalin rauhan ja turvallisuuden edistämiseen. Ukraina-tapahtumassa Suomi korosti jälleenrakennuksen ja kestävän kehityksen merkitystä, kun taas Nato-päivillä painotettiin yhteistyön tärkeyttä ja rauhan ja vakauden turvaamista. Myös Japanin osallistuminen molempiin tapahtumiin alleviivaa maan sitoutumista globaaleihin haasteisiin ja rauhan säilyttämiseen.
Näiden kahden tapahtuman kautta Suomi ja muut osanottajat osoittivat vahvaa tukea sekä Ukrainalle että yhteisille ponnisteluille maailmanlaajuisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi.
NATO-tapahtumassa paviljongin kokoustilat täyttyivät ääriään myöten.
Maailmannäyttelyn paviljongit osoittivat tukea Ukrainan kansallispäivänä Ukrainan lipulla tai valaisemalla paviljongit sinisillä ja keltaisilla valoilla