Siirry sisältöön
Uutinen 08.09.2025

Innovaatiorahoitushakuja suljetaan ja rahoituspalveluita päättyy

Tempo-rahoitushaku suljetaan loppuvuoden osalta ja Exhibition Explorer- ja Market Explorer -rahoituspalvelujen haut päättyvät lokakuussa. Myös aiemmin suljettu Talent-rahoitus päättyy. Rahoituspalveluiden lopettaminen ja sulkeminen johtuvat siitä, että ensi vuoden valtion budjetissa olevat innovaatiotoiminnan määrärahat pienenevät radikaalisti.

Business Finlandin Tempo-rahoitushaku sulkeutuu loppuvuodeksi 2025. Haku päättyy perjantaina 3.10.2025 klo 23.59. 

Exhibition Explorer- ja Market Explorer -rahoituspalvelujen haut päättyvät pysyvästi perjantaina 3.10.2025 klo 23.59. 

Exhibition Explorer -rahoitusta voidaan myöntää vain vuoden 2025 aikana järjestettäviin tapahtumiin. Kaikki loppuvuoden 2025 messutapahtumiin kohdistuvat hakemukset tulee lähettää asianmukaisesti täytettynä ennen haun sulkeutumista.

Jo aiemmin suljettua Talent-rahoitusta ei avata uudelleen, vaan palvelu lopetetaan kokonaan.

Mistä rahoituspalveluiden muutokset johtuvat?

Business Finland suuntaa rahoitusvaltuutensa jatkossa yhä enemmän tutkimus- ja kehityshankkeisiin. Muutosta ohjaavat valtiontalouden säästötoimet, joiden vuoksi muuta kuin tutkimus- ja kehitystoimintaan kohdistuvaa rahoitusta on vähennettävä. Tavoitteena on, että suomalaiset yritykset kasvattavat panostustaan tutkimus- ja kehitystyöhön.

– Valitettavasti olemme joutuneet tekemään vaikeita päätöksiä ensi vuoden valtiontalousarvioesityksessä olevien leikkausten vuoksi. Keskitymme rahoituspalveluissamme t&k-toimintaan, missä vaikutukset Suomen pitkänajan kilpailukykyyn ovat suurimmat, sanoo Business Finlandin johtaja Timo Metsä-Tokila.

Nyt suljettavat tai päättyvät rahoituspalvelut ovat osa Business Finlandin innovaatiorahoitusta. Exhibition Explorer- ja Market Explorer -rahoituspalveluihin ei ole varattu rahoitusvaltuuksia vuodelle 2026.  Ne valittiin suljettaviksi, koska niitä hyödyntäneet asiakkaat ovat hakeutuneet vain vähän t&k-rahoituksen asiakkaiksi myöhemmin. Talent-rahoituksen päättyminen puolestaan perustuu hallitusohjelman linjauksiin. Tempo-rahoitushaku suljetaan loppuvuodeksi 2025 myöntövaltuustilanteen vuoksi. Tempo-haun jatkumisesta tiedotetaan myöhemmin.

Hallituksen vuoden 2026 talousarvioehdotuksessa muita kuin t&k-toimintaan tai AV-alan tukeen kohdentuvia avustusvaltuuksia esitettiin vähennettävän kaikkiaan 27 miljoonaa euroa vuoden 2025 tasoon verrattuna.

Julkisen t&k-rahoituksen määrä kasvaa, kun hallituksen tavoitteena on nostaa t&k-investoinnit 4 %:iin BKT:stä.

Hyvä muistaa: Markkinaselvitys voi olla osa t&k-projektia

T&k-rahoitus on tarkoitettu tutkimus- ja kehitystoiminnasta syntyviin kustannuksiin. Osana projektia Business Finland voi rahoittaa kehitettävään ratkaisuun liittyviä asiakas- ja markkina-analyysejä sekä muita kehitettävän ratkaisun hyödyntämismahdollisuuksia tukevia toimenpiteitä, kuten organisaation toiminnan tai johtamisen kehittämistä. Näiden osuus voi olla korkeintaan 20 % hyväksytystä kustannusarviosta.

Lue lisää