Haimme kevään Näytönpaikka-pilottihaulla uusia markkinoita mullistavia tutkimusideoita. Kokemukset pilottihausta ovat olleet hyviä. Kerromme pilottihaun tuloksista lisää myöhemmin. Avaamme elokuussa varsinaisen rahoitushaun, joka päättyy talvella 2026. Näytönpaikka-rahoituksen tavoitteena on luoda tulevaisuuden kasvualojen tarvitsemaa osaamista ja kyvykkyyksiä. Haussa rahoitetaan vain tutkimusorganisaatioita. Syksyn hakuun ovat tervetulleita maailmanluokan ideat ilman temaattista rajausta.
Näytönpaikka on rahoitusinstrumenttina ainutlaatuinen, Business Finlandin ylivoimaisesti suurin rahoitus tutkimustahoille. Projektin rahoitus viidelle vuodelle voi olla jopa 5–10 miljoonaa euroa, Business Finlandin rahoituksesta vastaava johtaja Timo Metsä-Tokila kuvaa rahoitusta.
- Koska kyseessä on näin huomattava panostus Business Finlandilta, odotamme myös tutkimustahoilta isoa panostusta ja sitoutumista, myös johdon taholta. Toivomme, että avaukset mahdollistavat uutta hyvinvointia, osaamista ja liiketoimintaa Suomelle pitkällä tähtäimellä. Peräänkuulutamme radikaaleja, rohkeita avauksia, kuvaa Metsä-Tokila.
Haluamme vauhdittaa huippututkimusta ja luoda perustaa tulevaisuuden liiketoiminnalle. Hankkeissa ratkaistaan tulevaisuuden yhteiskunnallisesti merkittäviä haasteita tutkimuksen keinoin. Rima on korkealla. Nyt haetaan radikaaleja avauksia, rohkeutta ja halua ottaa riskiä.
Haemme tutkimusorganisaatioiden parhaita ja kunnianhimoisimpia tutkimusideoita, joihin tutkimusorganisaation johtokin on sitoutunut.
Radikaaleja tutkimusavauksia voi esittää kaikilta tutkimusalueilta.
Yksittäisen tutkimusprojektin enimmäiskesto on viisi vuotta. Rahoitus myönnetään aluksi tutkimusprojektin ensimmäiseen vaiheeseen, jonka kesto on enintään kolme vuotta. Tässä vaiheessa ei edellytetä yritysosallistumista ja yritykset voidaan sitouttaa projektiin sen aikana. Tulosten hyödyntämissuunnitelma 5–10 vuoden tähtäimellä pitää kuitenkin olla olemassa.
Tarjolla on 30 miljoonaa euroa ensimmäiseen vaiheeseen, enintään 3 miljoonaa euroa/ organisaatio tai 6 miljoonaa euroa/ yhteishanke, eli voimme rahoittaa 5–10 projektia. Mahdollista kaksivuotista jatkokautta rahoitetaan vielä 2–4 miljoonalla eurolla. Hankkeiden jatkorahoituksesta päätetään tulosten perusteella.
Rahoitus asettuu Suomen akatemian rahoittaman perustutkimuksen ja Business Finlandin rahoittaman soveltavan tutkimuksen väliin. Uskomme, että on olemassa osaamista, jota yritykset eivät vielä osaa kaivata. Näytönpaikka-haussa tulosten hyödyntäminen yritysten liiketoiminnassa voi tapahtua pitemmällä aikajänteellä kuin Co-Research-projekteissa.
Nyt kaivataan uusia maailmanluokan juttuja, jopa villejäkin ideoita ja isoja irtiottoja. Näyttäkää meille!
Virpi Mikkonen ja Karin Wikman
sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi (at) businessfinland.fi