Suomi osallistuu vuonna 2025 Japanin Osakassa järjestettävään maailmannäyttelyyn yhteisellä 1 200 m² kokoisella puupaviljongilla muiden Pohjoismaiden kanssa. Paviljongin näyttely- ja asiakaskokemuksen kilpailutus on käynnistetty. Maailmannäyttelyjen perinteiden mukaisesti Expo 2025 Osaka on paikka, jossa maat esittelevät tulevaisuuden ratkaisuja ja kilpailutuksella haetaan suomalaisia innovaatioita mukaan maailman näyteikkunalle.
Uusi kilpailutus sisältää koko asiakaskokemuksen, mutta suurelle yleisölle näkyvimpänä osana se koostaa yhteen paviljongin näyttelyn, eli mitä Osakan maailmannäyttelyn vierailijat näkevät ja kokevat sisällä pohjoismaisessa paviljongissa. Yhteispohjoismaisen paviljongin on ennakkoon arvioitu kiinnostavan noin 2,3 miljoonaa kävijää.
Paviljongin esillä olevan näyttelyn lisäksi tarjoavat yritykset suunnittelevat koko asiakasmatkan Pohjoismaiden yhteispaviljongin jonotuksesta aina poistumiseen ja palautteen antoon saakka. Tarjoajat antavat panoksensa muun muassa visuaaliseen identiteettiin, ehdottavat tarvittavat audiovisuaaliset teknologiat ja laitteistot, sekä suunnittelevat valaistuksen ja tarvittavat kalusteet. Tarjouskilpailutuksen kokonaissumma nousee noin 1,4 miljoonaan euroon.
– Suomalaisille yrityksille tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus olla osa kymmenien miljoonien vierailijoiden ja 150 maan megatapahtumaa, jossa he voivat esitellä osaamistaan. Näyttelyllä on keskeinen rooli siinä, miten Suomi ja Pohjoismaat nähdään ja muistetaan, Suomen Osakan maailmannäyttelyn vastaava Nita Pilkama kertoo.
Pohjoismaisessa paviljongissa on näyttelyalueen lisäksi runsaasti erilaisia kokoustiloja, kattoterassilla sijaitseva ravintola sekä pieni pohjoinen puutarha. Rakennus on suunniteltu uudelleen käytettäväksi. Se esittelee Pohjoismaiden yhteyttä luontoon estetiikan lisäksi myös kestävän kehityksen arvojen kautta. Pohjoismaisen paviljongin rakentaa Italialainen Rimond-arkkitehtuuritoimiston kokoama yhteenliittymä.
Pohjoismaisen paviljongin näyttelyn ja asiakaskokemuksen avoin tarjouskilpailu on julkaistu Ted-portaalissa. Osakan Nordic-paviljongin kilpailutusta hoitaa Innovation Norway. Lue lisää tarjouskilpailusta Pohjoismaisen hankkeen sivuilla.
Lisätietoja Suomen Expo-hankkeesta ja yhteyshenkilöt Business Finlandin hankesivulta.