Siirry sisältöön
Tiedote 12.09.2024

Suomalaisilla vähähiilisen rakentamisen ratkaisuilla on pelipaikka kansainvälisillä markkinoilla

Rakennusalan kriisissä uusien liiketoimintamahdollisuuksien etsiminen kansainväliseltä markkinalta on yrityksille entistä oleellisempaa. Kasvun mahdollisuudet suomalaisille vientiyrityksille ovat markkinatutkimustemme mukaan merkittäviä, vakuuttaa Business Finlandilla Vähähiilisen rakentamisen RRF-vientiohjelmaa vetävä Kari Laine.

Business Finlandin käynnissä olevan vähähiilisen rakentamisen RRF-vientiohjelman (2022–2024) tehtävä on tukea suomalaisia vientiyrityksiä kansainvälisessä kasvussa. Vuonna 2022 ohjelmassa tehdyn globaalin markkinatutkimuksen lisäksi 21 markkina-alueesta on laadittu erilliset markkinakatsaukset, mukana olevien yrityksien viennin prioriteetit huomioiden. Kaikki markkinakatsaukset toteutettiin vuosina 2022–2023.

– Tuore markkinatietomme on merkittävä liiketoimintahyöty ohjelmassa mukana oleville yrityksille. Markkina-aluekohtaista selvitystä seuraa useimmiten yritysryhmävierailu kyseiselle markkinalle. Vierailu valmistellaan ja toteutetaan tiiviissä yhteistyössä paikallisen Business Finland asiantuntijan kanssa. Yritysryhmävierailun tarkoitus on tavata paikallisia johtavia kiinteistökehittäjiä, arkkitehtejä, rakennusyhtiöitä ja rakennusliikkeitä, teknisiä suunnittelijoita sekä kiinteistöomistajia, Vähähiilisen rakentamisen RRF-vientiohjelmaa vetävä Kari Laine selventää.

Yritykset ovat nostaneet ohjelman suoriksi liiketoimintahyödyiksi markkinakatsaukset, etukäteen sovitut neuvottelut paikallisten yrityksien kanssa sekä saadut uudet kontaktit. Vähähiilisen rakentamisen vientiohjelma onkin Laineen mukaan ennen kaikkea kansainvälisen liiketoiminnan konkreettinen apu mukana oleville yrityksille.

– Meille merkittävin hyöty on ollut päästä kasvokkain keskustelemaan potentiaalisten kumppaneiden ja asiakkaiden kanssa. Keskitymme asuinrakentamiseen ja Business Finlandin asiantuntijoilla on kovaa toimialakokemusta näistä, kertoo Lumon Internationalin kansainvälisestä kasvusta ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Jari Miettinen.

– Olemme Kontiolla aktiivisia viennin mahdollisuuksien hyödyntäjiä ja terävöitämme kansainvälisten kumppaneidemme toimintaa jatkuvasti. Business Finlandin vähähiilisen rakentamisen vientiohjelma on luonut meille erinomaisen rungon tähän tekemiseen. Se on avannut meille merkittäviä ovia, joita yksittäisen yrityksen olisi lähes mahdoton aukaista. Olemme voineet keskittyä liiketoiminnan kasvattamiseen ja saaneet tehoja irti maksimaalisesti, kommentoi Kontiotuote Oy:n B2B liiketoimintajohtaja Hanna Haipus.

– Suurimmat vähähiilisen rakentamisen RRF-vientiohjelmassa tehtävät linjaukset ja päätökset tehdään aina yhteistyössä mukana olevien yrityksien kanssa.  Vuonna 2023 ohjelmassa toteutettiin 23 yritysryhmävierailua, joihin osallistui yli 60 suomalaista vientiyritystä. Sama tahti jatkuu vuoden 2024 loppuun saakka. Business Finlandin läheinen yhteistyö suurlähetystöjen kanssa mahdollistaa erottuvan neuvotteluympäristön, joka todistetusti kiinnostaa. Vientiohjelmassa mukana olevat yritykset ovat sen ydin, tarjooma, jota aktiivisesti markkinoidaan. Markkinakatsauksien sekä paikallisten Business Finlandin asiantuntijoiden avulla tunnistamme yrityksille liiketoimintamahdollisuuksia ja yritysryhmävierailut ovat systemaattista neuvottelujen mahdollistajia. Kaikkea tätä tuetaan lisäksi markkinoinnilla, liidigeneroinnin sekä PR- ja mediatoimenpiteiden avulla, Laine kommentoi.

Vuonna 2023 tässä vientiohjelmassa toteutettiin yhteensä 10 liidigenerointikampanjaa eri markkina-alueilla, mm. Puolassa, Saksassa, Espanjassa, Ranskassa ja Englannissa. Toimialan PR- ja media-aktivointeja testattiin Saksassa ja Ruotsissa. Business Finlandin toimialakohtaiset ohjelmat on rakennettu ratkaisemaan globaaleja haasteita konkreettisesti, innovatiivisimpien suomalaisyrityksien tuotteilla, palveluilla ja ratkaisuilla.

Konkreettisia vinkkejä rakennusalan yrityksille

Kolmen jakson KIRA-alueen podcast on suunnattu rakennusalan yrityksille ja sidosryhmille. Ensimmäinen 12.9. julkaistava jakso käsittelee laajasti Ranskan markkinan liiketoimintamahdollisuuksia. Tätä seuraavat USA- ja Espanja-jaksot. Podcastin yhteistyökumppanit ovat KIRAHub, Ympäristöministeriö sekä Green Building Council Finland. Jaksot löytyvät useista suoratoistokanavista sekä Business Finlandin verkkosivuilta

Rakentamisen hiilidioksidipäästöt ovat valtavat, joten kestävät ja ympäristöystävällisemmät ratkaisut ovat kriittisiä. Business Finlandin vähähiilisen rakentamisen vientiohjelmassa mukana olevat yritykset sijoittuvat neljään eri toimialan kasvualueeseen:

  • Energiatehokkaat ratkaisut ja energian käytön optimointi
  • Vähähiiliset rakennusmateriaalit
  • Digitaaliset suunnittelu- ja rakentamisprosessit
  • Data ja työkalut rakennetun ympäristön ylläpitoon, elinkaaren hallintaan ja sujuvaan arkeen
  •  

 

Lisätietoja

Kari Laine
Business Finland
Senior Advisor
Vähähiilinen rakennettu ympäristö, RRF-vientiohjelma
+358 50 444 9151
kari.laine (at) businessfinland.fi

Jari Miettinen
Lumon International
Johtaja, kansainvälinen kasvu ja vastuullisuus
+358 400 817 341
jari.miettinen (at) lumon.com

Hanna Haipus
Kontiotuote Oy
B2B liiketoimintajohtaja
+358 50 408 5073
hanna.haipus (at) kontio.fi

Maria Arruda
Business Finland
Head of Communications
+358 400 933 913
maria.arruda (at) businessfinland.fi