Origin by Ocean jalostaa merilevästä kansainvälisen kosmetiikkateollisuuden raaka-aineita
Biokemianteollisuuden yritys Origin by Ocean tavoittelee kansainvälistä kasvua täysin uudella innovaatiolla, jossa merilevistä jalostetaan raaka-aineita esimerkiksi kosmetiikka-, tekstiili- ja elintarviketeollisuuteen. Yrityksen kestävyystavoite on kunnianhimoinen: poistaa merestä ravinteita, joita sinne on valunut ihmisten toiminnan myötä. Merilevän keräysprosessia on kehitetty yhdessä paikallisten kumppanien kanssa Karibialla, josta leväbiomassa kuljetetaan Suomeen jatkojalostettavaksi.
Origin by Ocean
- Biokemian yritys kehittää leviä hyödyntävää teknologiaa
- Perustettu 2019
- Työllistää 30 henkeä
- Kotipaikka Espoo
Näkökulmia innovaatioihin ja kasvuun
Business Finlandin Näkökulmia innovaatioihin ja kasvuun -sarja kannustaa suomalaisia yrityksiä pohtimaan kasvustrategioitaan pitkän aikavälin globaalien kehityssuuntien valossa. Sarja sisältää tiiviitä tilannekuvia globaaleista suuntauksista, jotka voivat muokata tai luoda tulevia markkinamahdollisuuksia ja siten vauhdittaa tarvetta kestävälle uudistumiselle ja innovaatioille.
- Origin by Oceanin ratkaisuna on leväbiomassan kerääminen ja jalostaminen raaka-aineeksi, joka voi korvata fossiiliperäisiä aineita muun muassa kosmetiikka- ja lisäravinnetuotteissa.
- Yrityksen asiakkaat ovat pääasiassa kansainvälisiä valmistavan teollisuuden toimijoita, ja kosmetiikkateollisuus on tällä hetkellä aloista tärkein.
- Business Finland on vauhdittanut yrityksen tuotekehitystä ja mahdollistanut innovaatioyhteistyön sen Karibialla olevassa arvoketjussa.
- Seuraavaksi levän jatkojalostus etenee Kokkolaan, jossa laajamittainen tuotanto käynnistyy.
Origin by Ocean on vuonna 2019 perustettu biokemianteollisuuden yritys, jonka ratkaisu on jalostaa merilevistä raaka-aineita käytettäväksi muun muassa kosmetiikassa, tekstiileissä tai elintarviketeollisuudessa.
Merissä on ihmisen toiminnan vuoksi suuri ravinnekuorma ja runsasta rehevöitymistä. Origin by Oceanin perustaneella Mari Granströmillä oli idea ruskolevien komponenttien hyödyntämisestä kuluttajatuotteissa, kuten kosmetiikassa. Esimerkiksi Karibialla ruskoleviin kuuluva sargassolevä on merkittävä ympäristö- ja sosioekonominen ongelma.
“Haluamme luoda uudistavaa liiketoimintaa, joka mahdollistaa meriekosysteemien tilan parantamisen. Toimintamme tuottaa hyvinvointia siellä, missä ympäristöongelma on isoin – kuten Grenadassa tai Dominikaanisessa tasavallassa – joten myös positiiviset vaikutukset ovat isompia”, yrityksen operatiivinen johtaja Heikki Heiskanen kiteyttää.
Kestävä kehitys on Origin by Oceanin ratkaisun ytimessä. Raaka-aineena käytettävästä levästä jalostetut aineet toimivat kosmetiikkateollisuudessa fossiiliperäisten aineiden korvaajina. Lisäksi jalostusprosessissa yli jäävä biomassa hyödynnetään eläinten rehuna.
Yrityksen tavoitteena on kasvaa globaalisti. Valmistavan teollisuuden loppuasiakkaat voivat olla Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa – kaikkialla, missä kemikaaleja käytetään.
Vauhtia rahoituksesta ja kansainvälisistä verkostoista
Origin by Oceanin patentoidun biojalostamoprosessin perustana on vahva tutkimus- ja tuotekehitys (t&k). Business Finlandin rahoitus on mahdollistanut yritykselle muun muassa pääoman kasvattamisen ja tutkimusyhteistyön.
"Origin by Oceanilla on täysin uusi innovaatio, jolla on merkittävää kilpailukykyä ja kaupallista potentiaalia niin kansainvälisillä markkinoilla kuin Suomessa. Ratkaisun kehittämistä on vauhditettu t&k-rahoituksella, sillä se parantaa yrityksen edellytyksiä kasvaa kansainvälisesti”, Business Finlandin johtava rahoitusasiantuntija Lari Rajantie kertoo.
Yritys on hyödyntänyt myös Business Finlandin tarjoamaa, t&k-hankkeeseen kiinnittyvää lisärahoitusta kestävän kehityksen mukaiseen yhteiskehittämiseen kehittyvillä markkinoilla. Lisärahoitus on mahdollistanut Origin by Oceanille tuotannon alkupään konseptoinnin kehittämisen yhteistyössä paikallisten kumppanien kanssa Dominikaanisessa tasavallassa. Arvoketjun alkupäässä innovaatioyhteistyön kumppaneina ovat olleet yliopisto, logistiikkatoimija ja hotellialan yritys.
"Rakensimme yhdessä sargassolevän hankintaketjua ja siihen liittyvää osaamista. Siirsimme muun muassa analytiikkamenetelmiin liittyvää tietoa paikalliselle yliopistolle, jotta he voivat tehdä sokerianalyyseja omissa laboratorioissaan”, Heiskanen kuvailee.
"Hotelliyritys on iso paikallinen maanomistaja, jolle sargassolevä on suuri ongelma. Heidän kanssaan olemme tehneet esikäsittelyterminaalia, ja logistiikkayritys on puolestaan kehittänyt levän kuljetus- ja varastointiketjua”, Heiskanen jatkaa.
"Kansainvälinen innovaatioyhteistyö voi parantaa yritysten kilpailukykyä ja vauhdittaa niiden kasvua monin tavoin läpi arvoketjun”, toteaa Kiira Kärkkäinen, joka vastaa kansainvälisestä innovaatioyhteistyöstä Business Finlandissa.
Business Finlandin lisäksi laajempi Team Finland -verkosto on avannut yhteyksiä paikallisiin toimijoihin ja auttanut toimintakulttuuriin tutustumisessa.
"Verkostot erityisesti Karibialla ovat olleet meille suureksi hyödyksi. Esimerkiksi Suomen suurlähettiläiden avulla olemme saaneet kontakteja paikallisiin yrityksiin ja poliittisiin päättäjiin”, Heiskanen iloitsee.
Suomalaiset virkamiehet ovat todella palveluammatissa. Yhteistyö on toiminut hyvin ja apua saa pyydettäessä.
Origin by Oceanin matkaa on vauhdittanut myös Horisontti Eurooppa -ohjelma, jonka rahoittamiin laajoihin konsortiohankkeisiin se on päässyt mukaan. Ne ovat antaneet yritykselle tärkeää kansainvälistä näkyvyyttä ja verkostoja niin tutkimusmaailmassa kuin muissa sidosryhmissä.
Karibialta Kokkolaan ja Itämerelle
Origin by Ocean hakee parhaillaan rahoitusta Kokkolaan rakennettavaan jalostamoon, joka on pieni mutta kaupallisesti kannattava laitos. Karibialla kerätty raaka-aine kuljetetaan Suomeen jatkojalostusta varten.
Tulevaisuudessa Origin by Oceanin tavoitteena on hajauttaa toimintaa, jotta levää voidaan kerätä ja jatkojalostaa siellä, missä sitä kasvaa. Tällä hetkellä sargassolevälle ei ole kaupallista logistiikkaverkostoa.
"Sargassolevä on 10 miljoonien tonnien ongelma, mutta heikko kaupallinen saatavuus rajoittaa toimintaa ja tarjontaa leimaa kausiluonteisuus. Haluamme taklata tarjontaongelman ja mahdollistaa ympärivuotisen toiminnan”, Heiskanen linjaa.
Ajan myötä kumppaniverkosto mahdollistaa toiminnan laajenemisen maailmalla ja isompien paikallisten investointien tekemisen. 2030-luvun näkymissä siintävät myös eurooppalaiset raaka-aineet.
"Ajatuksena on kasvattaa Itämeressä rakkohaurua. Se on Itämeren hyvis, joten luonnossa kasvavaa levää emme halua kerätä, mutta kasvatuksella merestä saadaan poistettua typpeä”, Heiskanen visioi.