Siirry sisältöön

Viihteestä globaali kasvuala

Entertainment Finland -ohjelma auttaa suomalaisia peli-, musiikki- ja audiovisuaalisen alan kasvuyrityksiä kehittämään uutta kansainvälistä liiketoimintaa.

Ohjelman
kuvaus

Media ja viihde muodostavat yhteensä 2 000 miljardin dollarin globaalin, nopeasti kasvavan liiketoiminta-alueen. Vuoteen 2022 mennessä alan arvioidaan kasvavan 2 500 miljardiin dollariin. Suomen peliteollisuus on huikea 2000-luvun menestystarina Remedyn, Supercellin, Colossal Orderin ja Seriouslyn kaltaisten yritysten ansiosta. Voidaanko sama toistaa muillakin viihteen aloilla?

Entertainment Finland -ohjelman tavoitteena on auttaa suomalaista viihdeteollisuutta kasvamaan kansainväliseksi menestystarinaksi. Ohjelma jatkuu vuoteen 2022 saakka.

Tavoitteita ovat esimerkiksi:

  • Viihdeteollisuuden viennin kaksinkertaistuminen vuoteen 2025 mennessä
  • Yli 10 miljoonan euron liikevaihdon vientiyritysten määrän kaksinkertaistuminen vuoteen 2025 mennessä
  • Kansainvälisesti tunnettujen menestysbrändien luominen
  • Ulkomaisten sijoitusten määrän kasvu
  • Yksittäisistä tuotannoista kohti skaalautuvaa, kansainvälistä liiketoimintaa
  • Esimerkiksi pelialan parhaiden käytäntöjen siirto musiikki- ja audiovisuaalisen alan yrityksiin
  • Suomalaisen viihdeteollisuuden arvoverkoston vahvistaminen ja uudistaminen
  • Tuotanto- ja jakeluekosysteemien uudistaminen teknologiaa ja liiketoimintaa kehittämällä, kuten eSports

Palvelut

Sparraus ja vertaisoppiminen

  • Kasvu, vienti, liiketoimintamallit, rahoitus, tuotekehitys

Verkostot

  • Tapahtumat, asiantuntemus, kontaktit, globaali verkosto, markkinoiden mahdollisuudet

Rahoitus

  • Explorer: messut, markkinaselvitykset, asiantuntijan palkkaaminen
  • Tempo: liiketoimintakonseptin testaus, kansainväliseen kasvuun valmistautuminen, asiakaspalautteen hankinta
  • Tutkimus-, kehitys- ja innovaatio: uudet skaalattavat tuotteet, palvelut ja konseptit

Tutustu tarkemmin pelialan rahoitukseen.

Kohderyhmänä viihdealan kasvuyritykset

Entertainment Finland -ohjelma on suunnattu suomalaisille kasvuhakuisille ja -kykyisille viihdeteollisuuden yrityksille, jotka:

  • tavoittelevat merkittävää kansainvälistä liikevaihtoa
  • kehittävät innovatiivisia sisältöjä ja palveluja globaaleille markkinoille
  • rakentavat kilpailuetunsa digitaalisille teknologioille

Kohderyhmänä ovat:

  • Pelialan yritykset
  • Musiikkialan yritykset
  • Audiovisuaalisen alan yritykset
  • Viihdebrändit, -alustat ja -sisällöt
  • Tapahtuma-alan yritykset
  • Muut liiketoiminta-alueet, jotka hyödyntävät viihdealan ratkaisuja

Tule mukaan

Kiinnostuitko ohjelmasta? Ota meihin yhteyttä.

Ota
yhteyttä

Senior Advisor

Olli Sinerma

+358 45 2774 787