Siirry sisältöön
Uutinen 18.12.2020

Uudet kasvumoottoriekosysteemit käyntiin: miljardikasvua odotetaan autonomisesta liikenteestä, digitaalisista alustoista ja muovin poistamisesta vesistöistä

Business Finland on valinnut uusimman kasvumoottorikilpailutuksen voittajiksi neljä yritystä: Unikie, Vaadin, Family in Music ja Lamor. Kukin yritys on sitoutunut tavoittelemaan vähintään miljardin euron edestä uutta innovaatiolähtöistä liiketoimintaa ekosysteemeissään, joiden avainyrityksinä ne toimivat. Kasvumoottoreita toteutetaan yritysvetoisella yritysten, tutkimusorganisaatioiden ja julkisten toimijoiden kumppanuusmallilla.

"Kasvumoottorirahoituksella Business Finland vahvistaa lupaavimpien ekosysteemien kasvua ja kehittymistä. Rahoitus täydentää hyvin esimerkiksi veturirahoitustamme, jolla kannustamme suuria yrityksiä lisäämään tutkimus- ja kehitystoimintaansa Suomessa", sanoo johtaja Teija Lahti-Nuuttila Business Finlandista.

Parasta tuottoa valtion pääomalainalle

Business Finland järjesti kasvumoottorikilpailutuksen nyt kolmatta kertaa. Tällä kertaa tarjouksia uusista kasvumoottoreista pyydettiin datatalouden, kiertotalouden ja vähähiilisyyden aihepiireistä. Yritykset osallistuivat kilpailutukseen tekemällä tarjouksensa, joissa ne kuvasivat, miten ekosysteemin miljardiluokan kasvutavoite aiotaan saavuttaa ja antoivat tuottolupauksen myönnettävälle pääomalainalle. Ehdotuksia tuli yhteensä 24.

Parhaiksi arvioiduille tarjoajille Business Finland myönsi pääomalainan alustayhtiön toiminnan ja ekosysteemin kehittämiseksi. Kasvumoottoreiden alustayhtiöt ovat kasvun katalyytteinä toimivia avainyrityksiä, joiden ympärille muut toimijat voivat rakentaa uutta liiketoimintaansa.

Kolmannen kasvumoottorikilpailutuksen voittajat

Itseohjautuvien ajoneuvojen ohjelmistoteknologiakeskittymä Suomeen – Unikie

"Ajoneuvoteknologia laajasti nähtynä, mukaan lukien tietoverkot ja tietoturva, ovat maailmanlaajuisesti isossa murroksessa. Tämä murros mahdollistaa Unikien kasvupolun, mutta samalla meillä on kaikki tarvittavat edellytykset rakentaa Suomeen aidosti kansainvälinen ja merkittävä ajoneuvoteollisuuden ja tietoliikennealan ohjelmistoteknologiakeskittymä", kertoo Unikien toimitusjohtaja Esko Mertsalmi ja jatkaa: "Älykkäiden koneiden puolella on Suomessa todella vahvoja toimijoita. Toisaalta on vahvoja toimijoita, joilla on markkinat auki uuden sukupolven autonomisiin ratkaisuihin. Suomessa on myös Nokian synnyttämä todella vahva tietoliikenneklusteri. On äärettömän tärkeää, että tämä hanke on edennyt tähän saakka ja tunnistamme, että yhdistämällä näitä vahvoja alueita Suomen kansainvälinen vientikilpailukyky nousee erityisesti tällä uudella autoteollisuuden alalla. Samalla vahvoille paikallisille toimijoille muodostuu uudenlaista osaamispohjaa ja uutta verkostoa".

Kasvumoottorin kuvaus:
Ohjelmistoteknologiayritys Unikie on perustamisvuodesta 2015 lähtien erikoistunut itseohjautuvien ajoneuvojen teknologiakehitykseen ja on investoinut omiin teknologia-alustoihin jo yli 10 miljoonaa euroa. Kasvumoottorihankkeessa Unikie toimii alustayhtiönä PAVEF (Platform for Autonomous Vehicles Ecosystem Finland) -ekosysteemin rakentamisen Suomeen. Tässä hankkeessa halutaan ensisijaisesti edistää älykkäiden koneiden ja autoteollisuuden alueiden yhteistä kehitystä ja maksimoida Suomalaisen teollisuuden kilpailukyky kansainvälisesti näillä alueilla. Tarkoituksena on mahdollistaa laajamittainen itseohjautuvien ajoneuvojen teknologian tutkimus, kehitys ja toimittaminen kansainvälisille asiakkaille.

Reaaliaikainen yhteistyö liiketoimintakriittisissä web-sovelluksissa – Vaadin

"Pandemia sai aikaan ennennäkemättömän loikan etätöihin ja loi tarpeen saumattomalle online-yhteistyölle. Uskomme, että reaaliaikaiset yhteistyöominaisuudet ovat kilpailutekijä, joka tulee jakamaan liiketoimintakriittisten sovellusten markkinat uudelleen. Kasvumoottorirahoituksella kehitetyllä teknologialla Vaadin auttaa ohjelmistokehittäjiä rakentamaan web-sovelluksia jotka tekevät miljoonien käyttäjien yhteistyöstä saumatonta, sanoo Vaadinin perustaja ja toimitusjohtaja Joonas Lehtinen.

Kasvumoottorin kuvaus:
Vaadin on web-teknologiaan erikoistunut ohjelmistoyritys, jonka avoimena lähdekoodina julkaistava alusta on mullistanut sovelluskehityksen Java-ekosysteemissä helppoudellaan ja käytettävyydellään. Sitä käyttää 150 000 sovelluskehittäjää globaalisti, toimialasta riippumatta. Vaadin on erityisen suosittu korkeaa tietoturvaa vaativilla pankki-, vakuutus- ja terveydenhuoltosektoreilla.

Vaadinin ekosysteemin perustana on se että avoin alusta tekee laadukkaan käyttäjäkokemuksen rakentamisesta nopeaa ja kustannustehokasta. Käyttökokemus on laadukas kun sovelluksen käyttäjä kokee onnistuvansa, säästävänsä aikaa ja tekevänsä paremman laatuista työtä. Seuraava loikka käyttökokemuksessa tulee olemaan reaaliaikainen yhteistyö, joka on yhtä saumatonta kuin jos käyttäjät olisivat samassa huoneessa. Tämä tarjoaa ekosysteemin yrityksille merkittävän kilpailuedun joka auttaa heitä lisäämään markkinaosuutta kunkin toimijan omalla markkinalla.

Digitaalinen ja datapohjainen luovan talouden ekosysteemi Open Creative – Family in Music

"Digitalisaatio on mullistanut luovien alojen toiminta- ja ansaintaintamalleja radikaalisti viimeisen kymmenen vuoden aikaan. Samassa murroksessa luova talous on muuttunut globaaliksi datataloudeksi, kun luovan talouden arvo kertyy yhä enemmän digitaalisiin alustoihin. Musiikkia, videoita ja taidetta luodaan, jaetaan, kommentoidaan ja jalostetaan alustoissa. Syntyvällä datalla kehitetään liiketoimintaa, kohdennetaan mainontaa ja dataa myydään edelleen. Suomalaiset luovan talouden toimijat tarvitsevat oman alustaekosysteemin, jotta voimme säilyttää IP-oikeudet Suomessa ja lisätä omaa kansainvälistä kilpailukykyä. Open Creative -ekosysteemi mahdollistaa toimijoille kansainvälistä verkostoitumista ja liiketoimintaa", sanoo Family in Musicin toimitusjohtaja Juka Hynynen.

Kasvumoottorin kuvaus:
Family in Music on kasvuyhtiö, joka rakentaa avointa luovan talouden ekosysteemiä uniikin data-, IP- ja jakelualustan ympärille. Open Creative -hankkeen tavoitteena on luoda maailman johtava digitaalinen ja datapohjainen luovan talouden ekosysteemi, joka kokoaa yhteen monipuolisen verkoston luovan talouden toimijoita eri aloilta ja mahdollistaa merkittävän uuden kansainvälisen liiketoiminnan syntymisen ekosysteemin toimijoille.

Open Creative -ekosysteemin ensimmäisenä kehitysvertikaalina on koronasta erityisen paljon kärsivä musiikkiala. Alustalle rakennetaan digitaalinen verkostoitumis- ja markkinapaikka, joka yhdistää luovan tuotannon toimijat, kuten musiikintekijät, artistit ja tuottajat sekä IP-oikeuksia omistavat ja lisensioivat yritykset. Sisältöjen jakelun sekä datan ja IP-oikeuksien hallinnan mahdollistava alusta tarjoaa myös monipuolisen kansainvälisen markkinapaikan erilaisille asiantuntijapalveluille. Tulevina vuosina ekosysteemi laajenee audiovisuaalisille aloille ja muille luovien alojen asiantuntija- ja sidosryhmäpalveluille.

Maailmanlaajuisten muovisaasteiden ratkaiseminen meristä ja joista kestävällä liiketoimintamallilla - Lamor Corporation Ab

Lamorin toimitusjohtaja Mika Pirneskoski kommentoi kasvumoottorikilpailua seuraavastI: "Lamorin valitseminen Business Finlandin kasvumoottorikilpailutuksen voittajien joukkoon on meille erittäin suuri tunnustus. Yhtiömme on tehnyt liiketoimintamallien kehitystä verkostoliiketoiminnan parissa jo 80-luvulta lähtien ja siirtyminen alusta- ja ekosysteemiliiketoimintamalliin on luonnollinen jatkumo yrityksemme kehityspolulla. Uskomme, että tämä projekti tulee olemaan globaali menestystarina niin ympäristön kuin suomalaisen ympäristöteknologiayritystenkin näkökulmasta."

Kasvumoottorin kuvaus:
Jokien saastuminen on globaali ongelma, joka aiheuttaa myös järvien ja merien saastumiseen. Noin 80% jätevedestä valuu puhdistamatta jokiin tai meriin. YK:n vuonna 2016 tekemä selvitys Keski- ja Etelä Amerikasta, Afrikasta ja Aasiasta osoittaa, että 30% vesistöistä kärsii vakavasta patogeenisesta saastumisesta, 15% vakavasta orgaanisesta saastumisesta ja 10% suolaisuudesta.

Lamorin kasvumoottoriprojektin tavoitteena on vähentää jätemäärää vesissä. Tavoite on linjassa mm. YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Tämän ohella keskiössä on suomalaisten korkeateknologiatoimijoiden liiketoiminnan kasvattaminen. Tavoitteiden saavuttamiseksi on tärkeä kehittää ratkaisu, jonka lähtökohtana on toimialan keskeisimpien haasteiden ja lukkiutumien poistaminen, jotta saavutetaan liiketoimintavetoinen kokonaisratkaisu. Kestävä lopputulos vaatii liiketoimintamallin kehityksen ja implementoinnin sekä tätä tukevan johtamismallin, joka tehokkaasti huomioi tarpeet kommunikaatiolle ja tiedonhallinnalle. Yhtiön on tarkoitus pilotoida kehitettävää alustaliiketoimintamallia muovijätteen hyödyntämisen ekosysteemissä, mutta tarkoituksena on luoda myös muita ekosysteemejä Lamorin kolmelle pääasialliselle liiketoiminta-alueelle, joita ovat öljyntorjunta, jätteenkäsittely ja vedenkäsittely.

Lisätietoja

Business Finland
Karin Wikman, kehityspäällikkö
+358 50 5577 723
karin.wikman (at) businessfinland.fi

Unikie
Erkka Niemi, CTO
+358 40 713 1568
erkka.niemi (at) unikie.com

Vaadin
Jurka Rahikkala, CFO, Co-founder
+358 50 336 8560
jurka (at) vaadin.com

Family in Music
Juka Hynynen, CEO, Founder
+358 50 302 7007
juka.hynynen (at) familyinmusic.com

Lamor Corporation Ab
Mika Pirneskoski, CEO
+358 40 757 2151
mika.pirneskoski (at) lamor.com

Business Finland nimittää kasvumoottoreiksi yli miljardin euron uuteen liiketoimintaan tähtääviä liiketoimintaekosysteemejä. Kasvumoottoreita toteutetaan yritysvetoisella yritysten, tutkimusorganisaatioiden ja julkisten toimijoiden kumppanuusmallilla, jolla tavoitellaan ratkaisuja globaaleihin markkinamurroksiin ja luodaan uusia kasvualoja Suomeen.

Business Finland on vauhdittanut ekosysteemien kehittymisen kannalta tärkeiden alustojen syntymistä pääomalainalla. Pääomalainan hakeminen on toteutettu julkisten hankintojen menettelyllä, jolla on saatu markkinahinta tarvittavalle valtion rahoitukselle. Kasvumoottoreiden tarjouskilpailutus on toteutettu kolme kertaa vuosina 2018-2020. Business Finlandin myöntämä pääomalaina on vastikkeetonta, osakeyhtiölain mukaista oman pääoman ehtoista lainaa. Kasvumoottoreille myönnetyt pääomalainat ovat tyypillisesti 5–10 miljoonaa euroa.

https://www.businessfinland.fi/kasvumoottorit