Kasvun eväitä löytyy sivuvirroista – potentiaalia on vielä käyttämättä
Globaali ilmastokriisi, luonnonvarojen niukkeneminen sekä raaka-aineiden saatavuuden turvaaminen asettavat paineita meille kaikille. Toisaalta yrityksille tämä on iso mahdollisuus ja hetki toimia vastuullisesti.
Teollisuuden resurssitehokkuus on noussut keskiöön myös Business Finlandilla, kun puhutaan kansallisesta turvallisuudesta, omavaraisuudesta, kestävyydestä ja yritysten potentiaalista löytää ratkaisuja maailmanlaajuisiin haasteisiin.
Euroopan komissio esitteli juuri biotalousstrategian vauhdittamaan vihreää kasvua, kilpailukykyä ja kriisinkestävyyttä kaikkialla Euroopassa. Biotalousstrategian visio korostaa sivutuotteiden ja jätteiden strategista käyttöä ja niiden roolia koko EU:n maailmanmarkkina-aseman vahvistajana.
Resurssitehokkuutta peräänkuuluttaa myös Kiertotalous ja nollahukka -teemaa johtava Outi Suomi Business Finlandissa.
– Resurssien tuottavuuden kasvattaminen avaa mahdollisuuksia uuteen liiketoimintaan. Euroopassa vain 12 prosenttia materiaaleista on kierrätettyjä. Uusien ratkaisujen ja palveluliiketoimintamallien käyttöönotolle on tarvetta. Loppuvuoden ajan tuomme Tehokkaiden resurssien kultakausi -kampanjallamme esille kiertotalouden lukuisia mahdollisuuksia painottuen eritoten teollisuuden ratkaisuihin. Innovaatioille on huutavaa tarvetta.
Business Finland on nostanut esille tavoitetta uudesta suomalaisesta teollisesta kultakaudesta. Tämä voisi nousta maineessaan vuosisata sitten koittaneen suomalaisen taiteen kultakauden rinnalle.
Kriisinkestävyyttä bioraaka-aineista sekä mineraalien ja metallien vastuullisesta käytöstä
Kiertotalouden alueella Business Finland on tunnistanut kaksi Suomelle olennaista kokonaisuutta, joilla on suora yhteys turvallisuuden, omavaraisuuden ja vaurauden vahvistamiseen.
Ensimmäinen kokonaisuus liittyy bioraaka-aineisiin ja biopohjaiseen teollisuuteen. Ympäristön ja talouden tasapainon saavuttamiseksi tärkeää on löytää uusia ratkaisuja kestävään metsätalouteen. Tätä aihetta avaa Business Finlandin johtava asiantuntija Tuomas Lehtinen blogissaan.
Toinen tunnistettu kokonaisuus painottuu mineraalien ja metallien kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen. Tässäkin esimerkiksi kaivosalan sivuvirroilla ja louhintamateriaalien monipuolisella jatkojalostuksella ja kaivosjätteen kierrätyksellä vielä mahdollisuuksia lisätä tuottavuutta. Suomalaisilla on tähän alueeseen myös poikkeuksellista osaamista, joka voisi hyödyttää eri sektoreita globaalisti.
Business Finlandin Kestävä kaivos ja kriittiset mineraalit -kampanja on saanut jatkoa kesäkuun 2026 loppuun asti. Sen tavoitteena on etsiä raaka-aineiden saatavuutta turvaavia ratkaisuja jäte- ja sivuvirtoja unohtamatta. Jäte- ja sivuvirtojen hyödyntäminen parantaa kilpailukykyä, sillä raaka-aineiden myynnin ohella myös kulujen minimointi tuo merkittäviä säästöjä.
Ennakointiraportti: kilpailu kriittisistä luonnonvaroista kovenee
Business Finlandin tuore ennakointiraportti nostaa kattavasti esille, kuinka kilpailu kriittisistä mineraaleista ja harvinaisista maametalleista voi johtaa maailmanlaajuisiin taloudellisiin ja poliittisiin kriiseihin.
Raportti antaa lisätietoa esimerkiksi Kiinan hallitsevasta asemasta harvinaisten maametallien tuotannossa, Yhdysvaltojen roolista riippuvuuksien hallinnassa, toimitusketjuista ja kaivoksista sekä niiden luomista ympäristö- ja turvallisuusriskeistä ympäri maailman.
Miten yritys voi jalostaa idean kohti toteutusta?
Business Finland tarjoaa neuvontaa yritysten ja tutkimusorganisaatioiden tutkimus- ja kehitysideoiden edistämiseksi. Moni hyötyy liittymisestä mukaan Business Finlandin ohjelmatoimintaan tai verkostoitumistapahtumiin.
Suomalaiset yritykset rakentavat uusien resurssitehokkaiden innovaatioiden kultakautta kenties tietämättään.
Yrityksen edustaja myös voi luoda My Business Finland -palveluun henkilökohtaisen tunnuksen. Palvelussa voi myös varata ajan Business Finlandin asiantuntijan kanssa käytävään keskusteluun. Henkilökohtainen neuvonta tarjoaa väylän ideoiden jatkokehittelyyn ja yritykselle sopiviin palveluihin, kuten projektien rahoitukseen.
Teemakampanjan sivulta löydät keskeisimmät palvelut ideoiden jatkototeutukseen.
