Meta suunnittelee datakeskusta Iihin
Iin kunta ja Valoa Networks Oy, Meta Platforms Inc:n tytäryhtiö, ovat käynnistäneet merkittävän kehityshankkeen, jonka tavoitteena on perustaa suuri datakeskusalue Hervan sähköaseman lähelle. Meta on maailmanlaajuisesti tunnettu erityisesti sosiaalisen median alustojen Facebookin, Instagramin ja WhatsAppin omistajana. Business Finlandiin kuuluva Invest in Finland on ollut projektissa mukana alusta alkaen.
- Iin kunta ja Valoa Networks Oy, Meta Platforms Inc:n tytäryhtiö perustavat yhteistyössä suuren datakeskusalue Hervan sähköaseman lähelle
- Kehityshanke on kansallisesti merkittävä, sillä se tukee digitalisaatiota, kestävää kasvua ja puhtaan siirtymän tavoitteita.
- Hanke tukee Iin asemaa houkuttelevana kohteena erityisesti energiaintensiivisille toimijoille
Iin kunnan ja Valoa Networksin hanke on kansallisesti merkittävä tukien digitalisaatiota, kestävää kasvua ja puhtaan siirtymän tavoitteita.
– Hanketta on työstetty vajaa kaksi vuotta ja ensimmäiset vierailut Hervan alueelle tehtiin huhtikuussa 2024. Paikan valintaan ja hankkeen suotuisaan etenemiseen on vaikuttanut merkittävästi sekä Fingridin positiivinen suhtautuminen että kunnan aktiivinen ja jämäkkä ote, Invest in Finlandin asiantuntija Jouni Salonen kertoo.
Kehityshanke sisältää osayleiskaavan ja asemakaavan laatimisen. Suunnittelualue sijaitsee Yli-Olhavan kylän itäpuolella, noin 25 km Iin kuntakeskuksesta koilliseen, ja kattaa noin 1 160 hehtaaria. Tästä noin 475 hehtaaria on varattu erityisesti datakeskustoimintaan.
– Tämä vahvistaa Iin asemaa houkuttelevana kohteena erityisesti energiaintensiivisille toimijoille. Toteutuessaan se tuo alueelle tervetulleita investointeja, uusia työpaikkoja ja verotuloja – sekä toimii alustana uuden osaamisen ja liiketoiminnan kehittymiselle. Datakeskus voi vetää puoleensa myös huolto-, ylläpito- ja asiantuntijayrityksiä sekä luoda mahdollisuuksia koulutusyhteistyölle, mikä vahvistaa alueen kestävää elinvoimaa pitkälle tulevaisuuteen, Iin elinvoimajohtaja Helena Illikainen sanoo.
Valmistelu jatkuu kaavoituksen, ympäristövaikutusten arvioinnin ja muiden lupaprosessien kautta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) asetetaan nähtäville joulukuussa 2025. Osayleiskaava, asemakaava ja YVA-prosessi etenevät rinnakkain. Kaavoituksen odotetaan valmistuvan vuonna 2027. Investointipäätöstä ei ole vielä tehty.