Elinkeinoministeri Wille Rydman ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio ovat nimittäneet uuden Team Finland -johtoryhmän 16.5.2025.
Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaisesti Team Finland -verkoston johtamista uudistetaan. Operationaalisen johtamisen selkeyttämiseksi Team Finland -johtoryhmä jakautuu kahteen kokoonpanoon.
Suppeaan johtoryhmään kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriön ja ulkoministeriön edustajat. Laajassa johtoryhmässä edustettuina ovat ulkoministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, ympäristöministeriö, puolustusministeriö, Business Finland, Finnvera, Finnfund, ELY-keskukset, Teollisuussijoitus Oy, Keskuskauppakamari, Elinkeinoelämän keskusliitto sekä Suomen yrittäjät ry.
Suppean ja laajan johtoryhmän puheenjohtajana toimii vuorotellen työ- ja elinkeinoministeriön ja ulkoministeriön edustaja.
Johtamisrakenteiden uudistus on osa hallitusohjelman mukaista Team Finland -verkoston toiminnan ja johtamisen uudistusta, jonka tavoitteena on vahvistaa viennin edistämisen rakenteita ja tukea Suomen strategisia intressejä. Uudistuksen myötä muun muassa ulkoministeriön ohjausroolia valtion viennin ja kansainvälistymisen edistämistoiminnoissa vahvistetaan.
– Team Finland -työ on tiimityötä myös jatkossa. Yhdessä voimme tarjota entistä parempia palveluja suomalaisyrityksille. Saumaton yhteistyö kaikkien Team Finland -kumppanien kesken on avainasemassa suomalaisyritysten kansainvälisen kasvun varmistamiseksi, toteaa ministeri Ville Tavio.
Team Finland on julkisten toimijoiden verkosto, joka tarjoaa yrityksille kansainvälistymispalveluita. Tavoitteena on tarjota sujuva palveluketju neuvonnasta rahoitukseen.
Alivaltiosihteeri Jarno Syrjälä (rinnakkaispuheenjohtaja), ulkoministeriö
Osastopäällikkö Juhapekka Ristola (rinnakkaispuheenjohtaja), työ- ja elinkeinoministeriö
Apulaisosastopäällikkö Juha Pyykkö, ulkoministeriö
Teollisuusneuvos Maija Lönnqvist, työ- ja elinkeinoministeriö
Alivaltiosihteeri Jarno Syrjälä (rinnakkaispuheenjohtaja), ulkoministeriö
(varalla: apulaisosastopäällikkö Juha Pyykkö)
Osastopäällikkö Juhapekka Ristola (rinnakkaispuheenjohtaja), työ- ja elinkeinoministeriö
(varalla: teollisuusneuvos Maija Lönnqvist)
Erityisasiantuntija Jani Haapsaari, liikenne- ja viestintäministeriö
(varalla: erityisasiantuntija Amira Attia)
Kansainvälisten asioiden johtaja Aulikki Hulmi, maa- ja metsätalousministeriö
(varalla: ylijohtaja Pentti Lähteenoja)
Kansainvälisten asiain johtaja Jaana Palojärvi, opetus- ja kulttuuriministeriö
Kaupallinen neuvos Pasi Pajunen, puolustusministeriö
(varalla: neuvotteleva virkamies Tommi Nordberg)
Ylijohtaja Ismo Tiainen, ympäristöministeriö
(varalla: kansainvälisten asiain neuvos Annika Lindblom)
Pääjohtaja Lassi Noponen, Business Finland
(varalla: johtaja Teija Lahti-Nuuttila)
Ylijohtaja Jaana Korhonen, ELY-keskukset
(varalla: ylijohtaja Petri Knaapinen)
Liiketoimintajohtaja Juha Ketola, Finnvera
(varalla: rahoituspäällikkö Heidi Nousiainen)
Pääekonomisti Kristiina Karjanlahti, Finnfund
(varalla: neuvonantaja Patrik Bredbacka)
Kehitysjohtaja Ville Salmi, Teollisuussijoitus
Johtaja Petri Vuorio, Elinkeinoelämän keskusliitto
(varalla: johtava asiantuntija Paavali Kukkonen, Elinkeinoelämän keskusliitto)
Johtaja Harri Jaskari, Suomen Yrittäjät
(varalla: innovaatio- ja korkeakoulupolitiikan asiantuntija Maria Nyroos)
ICC maajohtaja / johtaja Päivi Pohjanheimo, Keskuskauppakamari
(varalla: kansainvälisten asioiden kehitysjohtaja Maria-Elena Ehrnrooth)