Siirry sisältöön
Tiedote 05.09.2024

Business Finlandin kautta jaettava tutkimus- ja kehitysrahoitus kasvaa merkittävästi

Orpon hallituksen budjettiriihessä päätettiin Suomen kasvun ja kilpailukyvyn kannalta keskeisistä investoinneista tutkimus- ja kehitystoimintaan. Business Finlandin kautta yrityksille ja tutkimusorganisaatioille kohdistuvan T&K-rahoituksen myöntövaltuutta nostetaan 94 miljoonalla eurolla. Tämä sisältää myös uutta rahoitusta luovien alojen tutkimus- ja kehitystoiminnan tukemiseen 9 miljoonaa euroa. Myöntövaltuudet tulevat entisestään kasvamaan tulevina vuosina tutkimus- ja kehitysrahoituksen monivuotisen suunnitelman mukaisesti.

– Meiltä löytyy analyysi- ja toimeenpanokykyä näiden merkittävien lisäysten vaikuttavaan kohdentamiseen. Olen kuitenkin ristiriitaisin tunnelmin, sillä tulevina vuosina Business Finlandin toimintamenoihin kohdistuu merkittäviä säästöjä samalla kun vastuut kasvavat. Tilanne on haastava, mutta ratkaisemme sen, toteaa juuri työnsä aloittanut pääjohtaja Lassi Noponen.

Lisääntyvillä myöntövaltuuksilla tullaan kasvattamaan tutkimus- ja kehitystoimintaa tekevien yritysten määrää, erityisesti pk-yritysten, sekä vahvistamaan yritysten kykyä tehdä kunnianhimoista T&K-toimintaa. Lisäksi T&K-rahoitusta tullaan kohdentamaan entistä enemmän yritysten ja tutkimusorganisaatioiden väliseen yhteistyöhön.

– Suomen talouden kasvattaminen ja yritysten kilpailukyvyn vahvistaminen on koko elinkeinoelämän ja tutkimuskentän yhteinen projekti, jota olemme Business Finlandina mukana toteuttamassa ja tukemassa. Tarvitsemme paljon kaikkia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä yritysten ja sidosryhmien kanssa, jotta Suomi saadaan kasvu-uralle ja tutkimus- ja kehitystoiminnan osuus kasvatettua neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta, painottaa Noponen.

Tarkemmat toimenpiteet myöntövaltuuden kohdistamiseen selkiytyvät talven aikana. Tulemme viestimään näistä sidosryhmille ja asiakkaille sitä mukaan, kun suunnitelmat täsmentyvät.

Lisätietoja

Lassi Noponen
pääjohtaja
+358 40 501 5127
lassi.noponen (at) businessfinland.fi