Siirry sisältöön
Tiedote 15.08.2025

Business Finland seuloi kunnianhimoisimmat tutkimusideat

Näytönpaikka -pilottihaussa teemana olivat turvallisuutta edistävät digitaaliset ratkaisut. Business Finland sai yhteensä 60 tutkimusideaa, joista valikoitui viisi rahoitettavaa projektia. Pilottihaku osoitti, että radikaalien ja vaikuttavien tutkimusideoiden rahoitukselle on kysyntää, ja siksi Näytönpaikka jatkuu varsinaisena hakuna syksyllä 2025. Näytönpaikka -rahoitus on Business Finlandin merkittävin panostus tutkimusorganisaatioille.

Pilottihaussa myönnettiin tutkimusrahoitusta yhteensä 10 miljoonaa euroa viiden projektin ensimmäiseen vaiheeseen. Mikäli projektit saavuttavat kahdelle ensimmäiselle vuodelle asetetut tavoitteet, kukin projekti voi saada kolmelle seuraavalle vuodelle vielä 3-5 miljoonaa euroa. Projektien enimmäiskesto on viisi vuotta. 


Business Finlandille tuli 60 erittäin mielenkiintoista ja korkeatasoista hakemusta. Vaikka teema oli rajattu digitaaliseen resilienssiin, hankkeet käsittelivät aihetta hyvin erilaisista näkökulmista. Rahoitettaviksi päätyi viisi kokonaisuutta, joissa teemoina ovat tekoäly, kvanttiteknologia, mikrosirut, mallintaminen ja hybridiuhkiin varautuminen. 

- Arvostimme rahoitettavaksi valikoituneissa hankkeissa etenkin uskallusta katsoa pitkälle tulevaisuuteen ja tutkimusryhmien syvää ja monipuolista osaamista. Usein monitieteisyydestä on hyötyä ja se tuo lisäarvoa hankkeelle. Aina se ei kuitenkaan ole itseisarvo, toteavat hausta vastaavat Karin Wikman ja Virpi Mikkonen. 


Näytönpaikka on Business Finlandin merkittävin panostus tutkimusorganisaatioille 


Näytönpaikka -rahoituksen tavoitteena on luoda tulevaisuuden kasvualojen tarvitsemaa osaamista ja kyvykkyyksiä. Pitkällä tähtäimellä yritykset voivat hyödyntää tuloksia omassa liiketoiminnassaan, mikä tuo merkittävää kilpailuetua suomalaisille yrityksille. 

- Tavoitteena on kohdistaa rahoitus uusiin, markkinoita mullistaviin tutkimusprojekteihin, joilla on laajaa yhteiskunnallista ja taloudellista vaikutusta. Näytönpaikka on rahoitusinstrumenttina ainutlaatuinen. Se on Business Finlandin ylivoimaisesti suurin rahoitus tutkimusorganisaatioille, sanovat Wikman ja Mikkonen 

Näytönpaikka poikkeaa muusta Business Finlandin tutkimusrahoituksesta: tutkimuksen sisällön ei tarvitse suoraan ja nopealla aikataululla palvella olemassa olevien yritysten tarpeita, vaan hyödyntämismahdollisuudet voivat olla pidemmällä tulevaisuudessa. Näytönpaikassa tulosten hyödyntäminen voi tapahtua 5-10 vuoden aikajänteellä. Tutkimusryhmiltä odotetaan myös vahvoja aiempia näyttöjä. 


Ensimmäiset pilottihausta rahoitettavat Näytönpaikka-hankkeet ovat: 


ANSE: AI Native Software Engineering, Tampereen korkeakoulusäätiö, Jyväskylän yliopisto  
ANSE kehittää täysin uuden AI-natiivin ohjelmistokehitysmenetelmän. Se yhdistää generatiivisen tekoälyn, prosessimallinnuksen, multimodaalisen vuorovaikutuksen ja reaaliaikaisen liiketoimintaseurannan yhdeksi kokonaisuudeksi. 

HUSKI: Hybridiuhkilta Suojattu Kriittinen Infrastruktuuri, Turun ammattikorkeakoulu, Turun yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän ammattikorkeakoulu  
HUSKI:n missio on vastata hybridiuhkien tuomiin haasteisiin, jotta voidaan turvata yhteiskunnan ja erityisesti kriittisen infrastruktuurin toiminnan vakaus. Hanke ratkaisee äärimmäisen kompleksisen hybridiuhkien kirjon haasteita. 

OCEANAut: On Chip Edge AI Neuromorphic Applications for Security, Turun yliopisto 
OCEANAut-projekti (On-Chip Edge AI Neuromorphic Applications for Security) tutkii ja kehittää seuraavan sukupolven, erittäin energiatehokkaita neuromorfisia laskentajärjestelmiä turvallisuus- ja puolustussovelluksiin. 

REINFORCE, Automatic detection and correction of industrial design flaws- towards fail-safe industries, Tampereen korkeakoulusäätiö, Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto 
REINFORCE projekti pyrkii mullistamaan varhaisen vaiheen suunnitteluprosessin hyödyntämällä robotiikkaa ja kyberturvallisia ratkaisuja uudenlaisella neuro-symbolisella tekoälysovelluksella. 

TeleQuant, Tampereen korkeakoulusäätiö, VTT, Aalto korkeakoulusäätiö 
TeleQuant-projektin "Telecom-wavelength quantum communication with on-demand quantum light sources" tavoitteena on kehittää kvanttitietoliikennetekniikan keskeisiä komponentteja ja järjestelmiä.

 
Voit tutustua tarkemmin hankkeisiin Business Finlandin verkkosivuilla
Uusi Näytönpaikka -rahoitushaku julkaistaan elokuun lopulla ja se päättyy 31.10. 
 
Lisätietoja:

 
Karin Wikman  
tuotepäällikkö 
Business Finland  
+358505577723 
 
Virpi Mikkonen 
ecosystem manager 
Business Finland 
+358505577930