Hakemisen edellytykset

Varmista, että yritykselläsi on riittävä oma rahoitus hankkeen toteuttamiseksi. Riittävä rahoitus tarkoittaa, että yrityksesi pystyy kustantamaan koko hankkeen itse ennen kuin se saa Business Finlandin maksamaa avustusta.

Rahoituksen vaikuttavuuden varmistamiseksi projektille voidaan pääsääntöisesti hyväksyä vain hankintoja ja työtä, joiden kirjallinen tilaus tai sopimus on tehty rahoituspäätöksen tekemisen jälkeen. Ennen energiatuen rahoituspäätöstä projektille tilattu hankinta voidaan hyväksyä vain, jos tilaussopimuksessa tai kauppakirjassa on ehto siitä, että hankinta peruuntuu, jos rahoituspäätös on kielteinen. Kustannukset ovat tällöinkin hyväksyttäviä vasta rahoituspäätöspäivästä alkaen. Ainoastaan tilintarkastajan raportista aiheutuneet kustannukset voidaan hyväksyä, vaikka ne ovat syntyneet projektin kestoajan jälkeen.

Investointihankkeen edellytykset

Business Finland voi myöntää Energiatukea investointihankkeisiin, joiden investointikustannukset ovat vähintään 10 000 euroa (energiatehokkuusinvestoinnit) tai 30 000 euroa (muut energiainvestoinnit; kuten uusiutuva energia). Hankkeen koon yläraja kustannusten osalta on 5 000 000 euroa.

Huomioitavaa investointihankkeen aloitusajankohdasta

Jos asiakkaalla on käynnissä laaja investointihanke, voi siihen liittyvään, rajattuun uuteen teknologiaan tai energiatehokkuuteen liittyvään osakokonaisuuteen hakea energiatukea, mikäli tätä rajattua osakokonaisuutta ei ole vielä käynnistetty eikä siitä siis ole syntynyt kustannuksia.

Energiatuen myöntämiselle rahoituspäätöspäivästä alkaen aiheutuviin kustannuksiin ei ole estettä, jos investointihankkeeseen liittyvät raivaus- ja maanrakennustyöt on aloitettu ennen kuin päätös tuen myöntämisestä on tehty.

Katselmus- tai selvityshankkeen edellytykset

Tuettava energiakatselmustoiminta on tarkkaan ohjeistettu. Ohjeistuksen perustana ovat vuosittain vahvistettavat työ- ja elinkeinoministeriön yleisohjeet, joissa esitetään energiakatselmusten toteuttamiseen ja raportointiin, katselmustuen määrään ja hakemiseen liittyviä ohjeita ja vaatimuksia katselmusten tekijöille ja katselmustuen hakijoille.

Tuettavia katselmuksen ja selvityksen malleja ovat kiinteistön energiakatsastus, kiinteistön energiakatselmus, teollisuuden energiakatselmus, teollisuuden energia-analyysi ja täsmäkatselmus sekä syväselvitys.

Energiakatsastuksessa ja -katselmuksessa katselmoidaan kohteen energian ja veden käytön nykytilanne sekä etsitään säästötoimenpiteitä perusteluineen, säästövaikutuksineen ja takaisinmaksuaikoineen. Energiakatselmustukea voivat saada  yhteisöt (esimerkiksi kunnat, seurakunnat ja säätiöt) sekä alle 2 700 MWh/a energiaa kuluttavat yritykset.

Täsmäkatselmuksessa voidaan katselmoida kohteen energiankäytöstä halutut osa-alueet. Täsmäkatselmustukea voivat saada energiatehokuussopimukseen kuuluvat  alle 2 700 MWh/a energiaa kuluttavat yritykset sekä energiatehokkuussopimukseen kuuluvat kunnat. Kunnat voivat toteuttaa täsmäkatselmuksia vain perinteisten Motiva-mallisten kiinteistökatselmusten toteuttamisen yhteydessä, jolloin täsmäkatselmusten osuus katselmusten kokonaismäärästä voi olla korkeintaan 50 %. 

Syväselvityksen avulla organisaatio voi selvittää energiankäyttönsä tehostamista, uusiutuvan energian käytön osuuden kasvattamista tai muuten yrityksen energiankäytön muuttumista vähähiiliseksi. Syväselvitystuki on mahdollinen  energiatehokkuussopimukseen liittyneille yrityksille, joiden vuotuinen energiankulutus ylittää 2700 megawattituntia. Myös julkisen alan energiatehokkuussopimukseen liittyneet kunnat ja kuntayhtymät ovat tukikelpoisia.

Tarkemmat kuvaukset ja ohjeet löytyvät Motivan verkkosivuilta.

Rahoituksen myöntämisen esteet

Tutustu tarkemmin rahoituksen myöntämisen ja maksamisen esteisiin sivulla Rahoituksen esteet.

Projektin suunnittelu

Jotta voimme myöntää rahoitusta hankkeelle, tulee hakemuksessa olla liitteenä projektisuunnitelma.  Pystyt liittämään sen hakemukselle erillisenä tiedostona. Emme voi myöntää rahoitusta, jos projektisuunnitelmaa ei ole tai se on ylimalkainen.

Investointihankkeen projektisuunnitelman tärkeimmät sisällöt

  • Kuvaus organisaatiosi toiminnasta, omistuksesta, tärkeimmät tunnusluvut, ja kuvaus investoinnin kohteena olevasta kiinteistöstä tai tuotantoprosessista (osoite, käyttötarkoitus, rakennusvuosi).


  • Investoinnin kuvaus sekä kustannuserittely. Lisäksi investoinnin tekninen erittely vähintään päälaitteiden/laiteryhmien osalta. Pelkkä tarjouksen loppusumma tai kokonaishinta ei riitä!

  • Investoinnin tavoitteet numeroarvoineen sekä kannattavuuslaskelma (takaisinmaksuaika).

  • Tieto investointiin liittyvien viranomaislupien tilanteesta (esim. onko rakennuslupa, ympäristölupa tms. saatu tai asia pantu vireille).

Katselmus- tai selvityshankkeen projektisuunnitelman tärkeimmät sisällöt

  • Kuvaus organisaatiosi toiminnasta, omistuksesta, tärkeimmät tunnusluvut, ja kuvaus selvityksen kohteena olevasta kiinteistöstä tai tuotantoprosessista (osoite, käyttötarkoitus, rakennusvuosi).

  • Selvityksen kuvaus sekä kustannuserittely. Pelkkä tarjouksen loppusumma tai kokonaishinta ei riitä!

Hyväksyttävät kustannukset

Rahoittajan hyväksymä projektisuunnitelma ja kustannusarvio ovat osa rahoituspäätöstä ja toimivat pohjana kustannusten hyväksymiselle. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat investointi- ja selvityshankkeista aiheutuneet menot, jotka ovat

  • maksettuja ja rahoituksen saajan kirjanpidossa
  • nettomääräisiä ja arvonlisäverottomia
  • aiheutuneet suoriteperusteisesti projektista sen kestoaikana (alkaen aikaisintaan rahoituspäätöspäivämäräästä)
  • projektin toteuttamisen kannalta välttämättömiä ja kohtuullisia.

Investointihankkeen hyväksyttävät kustannukset

  • Koneiden ja laitteiden hankinnan, asennuksen ja käyttöönoton kustannukset
  • Rakennusten kustannukset (vain uuden energiateknologian suurten demonstraatiohankkeiden hakemuksissa)
  • Rakennustekniset työt, valvonta ja liittymismaksut
  • Maanrakennustyöt ja maanhankinta
  • Valmistelu- ja suunnittelukustannukset
  • Seurannasta aiheutuvat erityiset kustannukset (ESCO)
  • Mahdolliset tilintarkastajan tarkastusraportin kustannukset

Kustannukset, joita ei hyväksytä investointihankkeelle

  • Palkka- ja henkilösivukustannukset

  • Rahoituksen saajan matkakustannukset

  • Yleiskustannukset

  • Edustuskulut

  • Pankki- ja rahoituskustannukset

  • Vapaaehtoiset henkilövakuutukset

  • Kustannukset, joihin kohdistuu sellaista julkista tukea, jonka ehdoissa kielletään muu julkinen tuki (mm. starttirahaa samalta ajalta saaneen henkilön palkkakustannukset)

  • Palkkakustannukset, joihin on saatu palkkatukea

  • Muut julkista tukea sisältävät palvelut

  • Osamaksukaupan ehdoin tehtyjen hankintojen rahoitus-, hallinto, vakuutus-, korjaus-, huolto- tai muut vastaavat menot

  • Toimistolaitteiden, autojen ja muiden vastaavien kestokulutushyödykkeiden hankintakustannukset

  • Projektin toteuttamiseen kuulumattomat kustannukset

  • Kustannusvaraukset

  • Liittymismaksut ja valtion maksuperustelakiin (150/1992) perustuvat maksut

Hyväksyttävät kustannukset katselmus- tai selvityshankkeelle

  • Hankkeeseen kohdistuvat rahapalkat työajan seurannan mukaisesti

  • Henkilösivukustannukset

  • Matkakustannukset

  • Tarvikkeet sekä laitteiden ja koneiden vuokrat

  • Ostetut palvelut

  • Mahdolliset tilintarkastajan tarkastusraportin kustannukset

Kustannukset, joita ei hyväksytä katselmus- tai selvityshankkeelle

  • Yleiskustannukset

  • Edustuskulut

  • Pankki- ja rahoituskustannukset

  • Vapaaehtoiset henkilövakuutukset

  • Kustannukset, joihin kohdistuu sellaista julkista tukea, jonka ehdoissa kielletään muu julkinen tuki (mm. starttirahaa samalta ajalta saaneen henkilön palkkakustannukset)

  • Palkkakustannukset, joihin on saatu palkkatukea

  • Muuta julkista tukea sisältävät palvelut

  • Leasing- tai osamaksukaupan ehdoin tehtyjen hankintojen rahoitus-, hallinto, vakuutus-, korjaus-, huolto- tai muut vastaavat menot

  • Toimistolaitteiden, autojen ja muiden vastaavien kestokulutushyödykkeiden hankintakustannukset

  • Projektin toteuttamiseen kuulumattomat kustannukset

Rahoitusehdot

Rahoituksen hakeminen

Lähetä hakemuksesi liitteineen asiointipalvelun kautta. Projektisuunnitelma on aina pakollinen liite. Lisäksi selvitys- ja katselmushankkeissa vaaditaan oma liitelomake.

Asiointipalvelun kautta voit myös seurata hakemuksesi käsittelyä. 

Viimeistään hakemuksen yhteydessä hakijan tulee nimetä vastuullinen johtaja energiatukiprojektilleen hakijan organisaatiosta. Projektin vastuulliseksi johtajaksi nimetty henkilö vastaa projektin raportoinnista myönteisen rahoituspäätöksen jälkeen. Vastuulliseksi johtajaksi valitun henkilön tulee olla palvelussuhteessa rahoituksen saajaan tai jolla on vastuuasema organisaatiossa. 

Projektille nimetään myös yhteyshenkilö, joka voi olla hakijan organisaatiosta tai jostakin muusta hakijan valitsemasta organisaatiosta.

 

Rahoitusehtoihin tutustuminen

Rahoitusehdoissa kerromme, mitä kustannuksia Business Finland voi rahoittaa, miten seuraamme projektisi kustannuksia ja miten raportoit projektin etenemisestä.

Tutustu rahoitusehtoihin

Ehdot, tukimateriaalit ja liitteet

Ehdot ja tukimateriaalit

Projektiin sovelletaan rahoituspäätöksen liitteenä olevia rahoitusehtoja, jotka löytyvät käynnissä olevan projektin dokumenteista asiointipalvelusta.

Tarvitsetko apua?

Ota yhteyttä

Jussi

Mäkelä

Energiatuki, tuotepäällikkö

Tampere

Jussi

Mäkelä

Energiatuki, tuotepäällikkö

Tampere

+358 50 395 5166

jussi.makela (at) businessfinland.fi

Timo

Fager

Asiantuntija

Tampere

Timo

Fager

Asiantuntija

Tampere

+358 40 593 8858

timo.fager (at) businessfinland.fi

Satu

Kuusela

Asiantuntija

Oulu

Satu

Kuusela

Asiantuntija

Oulu

+358 44 436 8046

satu.kuusela (at) businessfinland.fi

Tapani

Saarenpää

Asiantuntija

Seinäjoki

Tapani

Saarenpää

Asiantuntija

Seinäjoki

+358 50 5577 271

tapani.saarenpaa (at) businessfinland.fi

Aloita hakeminen, kun olet tutustunut ohjeisiin ja tukimateriaaleihin Aloita hakeminen asiointipalvelussa