Euroopan sosiaalirahasto
Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+) on EU:n alue- ja rakennepolitiikan rahasto, joka pyrkii edistämään työllistymistä ja koulutuksen tasa-arvoa sekä torjumaan syrjäytymistä ja huono-osaisuutta.
- Rahoitustyyppi Avustus
- Ohjelmakausi 1.9.2021-31.12.2030
- Budjetti 602,4 miljoonaa (EU-rahoitus)
- Tuensaajat Kunnat, yritykset, oppilaitokset ja tutkimuslaitokset, yhdistykset, säätiöt
Yleiskuvaus
ESR+ on EU:n alue- ja rakennepolitiikan rahasto, jonka avulla pyritään edistämään työllisyyttä, osaamista, osallisuutta, yhdenvertaisuutta sekä tasa-arvoa.
Uusi ohjelmakausi alkaa syksyllä 2021 ja Suomessa sen teemana on Uudistuva ja osaava Suomi. Ohjelman kautta rahoitetaan mm. seuraavia kehittämistavoitteita sisältäviä hankkeita:
- Työllistymismahdollisuuksien, työssä pysymisen sekä työllistymistä tukevien palvelujen kehittäminen
- Luodaan työvoiman kysyntää edistäviä malleja sekä parannetaan yhteiskunnallisten yritysten liiketoiminnan ja työllistämisen edellytyksiä
- Opiskeluun liittyvien mahdollisuuksien kehittäminen, yhtäläiset mahdollisuudet jatkuvaan oppimiseen
- Osaamista lisätään monipuolisesti ja parannetaan ennakointikykyä muutostarpeiden ja osaamisen kohdalla. Kehitetään työelämää
- Yhtäläisten yhteiskunnallisten osallistumismahdollisuuksien kehittäminen, huono-osaisuuden ja syrjäytymisen torjunta
- Osallisuuden edistäminen, lastensuojelukentän sosiaaliset innovaatiot sekä apu kaikkein vähävaraisimmille
ESR+ -hankepäätökset tehdään ELY-keskuksissa ja aineellisen avun osalta Ruokavirastossa. Hankehakemusten käsittely ja hankehallinto tapahtuvat sähköisesti EURA 2021 -järjestelmässä.
Osallistumiskriteerit
Manner-Suomen alueen ESR+ -rahoitusta voi hakea joko yksittäinen taho tai konsortio. Kansainväliseen yhteistyöhön kannustetaan verkostohankkeissa. Hakijoina voi toimia mm. seuraavat tahot:
- Yritys
- Oppilaitos
- Tutkimuslaitos
- Kunta
- (Monialainen) palveluntarjoaja
- Yhdistys & säätiöt
Seuraavat työvoimaan liittyvät ryhmät ovat rahastosta rahoitettuiden hankkeiden kohderyhmää, mutteivät tuensaajia:
- Työttömät, työvoiman ulkopuolella olevat, työssä olevat, aliedustetut ryhmät ja vähemmistöt sekä osatyökykyiset
Hakuprosessi
Rahoitusta hallinnoivat alueelliset toimijat alueelle tehdyn toimintasuunnitelman mukaisesti. Rahoittavat viranomaiset julkaisevat ja tiedottavat avoimista hakumahdollisuuksista.
Haut julkaistaan ja rahoitusta haetaan sähköisesti EURA 2021-järjestelmän kautta. Rahoituspäätökset tehdään neljässä alueellisessa ELY-keskuksessa (Häme, Keski-Suomi, Etelä-Savo ja Pohjois-Pohjanmaa), sekä aineellisen avun osalta Ruokavirastossa.
Vastuutahot
ESR+:n kansallinen vastuutaho on työ- ja elinkeinoministeriö, joka ylläpitää ESR+:n sekä EAKR:n yhteistä rakennerahastot -verkkosivustoa.