Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto
Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto JTF pyrkii lieventämään ilmastosiirtymän haitallisia vaikutuksia tukemalla alueita ja työntekijöitä, joihin siirtymä vaikuttaa eniten, ja edistämällä tasapainoista sosioekonomista siirtymää.
- Rahoitustyyppi Avustus
- Ohjelmakausi 1.9.2021-31.12.2030
- Budjetti Noin 466 miljoonaa euroa (EU-rahoitus)
- Kohderyhmä PK-yritykset, TKI-instituutiot, korkeakoulut, kunnat ja kuntayhtymät, oppilaitokset, yhdistykset ja säätiöt sekä työttömät ja työttömyysuhanalaiset
Yleiskuvaus
Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto JTF on EU:n alue- ja rakennepolitiikan rahasto, jonka tavoitteena on lieventää ilmastosiirtymän haitallisia vaikutuksia tukemalla alueita ja työntekijöitä, joihin siirtymä vaikuttaa eniten, ja edistämällä tasapainoista sosioekonomista siirtymää. Suomessa ohjelmakaudella 2021–2027 teemana on Uudistuva ja osaava Suomi.
Suomessa JTF-toimet tukevat hallitusohjelman tavoitetta turpeen energiakäytön puolittamisesta vuoden 2030 loppuun mennessä. JTF:llä vastataan vähähiilisen siirtymän aiheuttamiin sosioekonomisiin ja ympäristöllisiin haittavaikutuksiin työllisyyden ja kestävien aluetalouksien turvaamiseksi.
Vähähiilisen siirtymän haittavaikutusten kompensoimiseksi toimissa korostetaan elinkeinojen monipuolistamista ja toimialan työvoiman sopeuttamista hiilineutraaliin siirtymään. Elinkeinojen monipuolistamisen toimenpiteissä huomioidaan maakunnan älykkään erikoistumisen strategissa esitetty kehittämispotentiaali, erityisesti vihreän talouden työpaikat ja vihreän teknologian uudet ratkaisut ja niiden mukanaan tuomat uudet liiketoimintamahdollisuudet.
Työvoiman uudelleenkoulutuksen ja -työllistämisen toimenpiteet suunnataan ensisijaisesti turvesektorilta työttömiksi jääneisiin ja sektorin työttömyysuhanalaisiin, erityskohderyhmänä nuoret. Turveyrittäjien osaamista ja valmiuksia kehitetään esimerkiksi puunkorjuun ja turvesoiden ennallistamisen aloilla uuden liiketoiminnan mahdollistamiseksi.
Turvetuotannosta poistuvia alueita kunnostetaan, ennallistetaan ja käyttötarkoitusta muutetaan ympäristö- ja päästövaikutusten vähentämiseksi sekä elinkeinojen monipuolistamiseksi.
Hankepäätökset tehdään JTF-alueen maakuntien liitoissa ja ELY-keskuksissa. Hankehakemusten käsittely ja hankehallinto tapahtuvat sähköisesti EURA 2021 -järjestelmässä.
Osallistumiskriteerit
Rahoitusta voivat hakea yksittäiset hakijat sekä konsortiot. JTF-rahoitus kattaa Lapin, Keski-Suomen, Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Satakunnan, Keski-Suomen, Etelä-Karjalan, Kymenlaakson, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Pirkanmaan maakunnat. Pirkanmaan kunnista JTF-alueeseen kuuluvat kuitenkin vain Parkano, Kihniö, Virrat ja Punkalaidun. Rahoitus kohdennetaan alueiden laatimien siirtymäsuunnitelmien mukaisiin toimiin. Siirtymäsuunnitelmat löytyvät kunkin alueen verkkosivuilta.
Rahoitusta voivat hakea seuraavat tahot:
- Yritykset
- Korkeakoulut & tutkimuslaitokset
- Toisen asteen koulutusta järjestävät tahot
- Kunnat ja kuntayhtymät, ml. näiden muodostamat verkostot & innovaatioekosysteemit
- Yhdistykset
- Osuuskunnat
- Säätiöt
JTF:stä voidaan rahoittaa esimerkiksi seuraavia toimia:
- pk-yrityksiin tehtävät tuotannolliset investoinnit, jotka johtavat talouden monipuolistamiseen, nykyaikaistamiseen ja uudistamiseen
- uusien yritysten perustamiseen tehtävät investoinnit, jotka johtavat työpaikkojen luomiseen
- teknologian, järjestelmien ja infrastruktuurien käyttöönottoon tehtävät investoinnit, joilla edistetään kohtuuhintaista puhdasta energiaa ja kasvihuonepäästöjen vähentämistä
- kiertotalouden vahvistaminen
- työntekijöiden ja työnhakijoiden ammattitaidon parantaminen ja uusien taitojen hankkiminen
Saat rakennerahastojen sivuilta lisätietoa JTF:n tavoitteista.
Hakuprosessi
Rahoitusta hallinnoivat alueelliset toimijat alueelle tehdyn toimintasuunnitelman mukaisesti. Näitä toimijoita ovat JTF-alueilla maakuntien liitot sekä neljä ELY-keskusta. Rahoittavat viranomaiset julkaisevat ja tiedottavat avoimista hakumahdollisuuksista.
Rahoitusta haetaan sähköisesti EURA 2021-järjestelmän kautta.
Lisätietoa hakijalle on koottu Rakennerahastot-verkkosivuille.
Vastuutahot
Kansallinen vastuutaho Suomessa on työ- ja elinkeinoministeriö, joka ylläpitää EAKR:n, ESR+:n ja JTF:n yhteistä rakennerahastot.fi-verkkosivua. Rahoitusta myöntävät ELY-keskukset ja maakunnan liitot.
Rahoitusta hallinnoivat alueelliset toimijat alueelle tehdyn toimintasuunnitelman mukaisesti. Näitä toimijoita ovat JTF-alueilla maakuntien liitot sekä neljä ELY-keskusta. Rahoittavat viranomaiset julkaisevat ja tiedottavat avoimista hakumahdollisuuksista.
Rahoitusta haetaan sähköisesti EURA 2021-järjestelmän kautta.