Ajankohtaista
Uutiset
Pohjoismaiset viennin ja investointien edistämisorganisaatiot esittelevät viisivuotisen yhteistyönsä tuloksia
Business Sweden, Business Finland ja Innovation Norway ovat vuodesta 2021 lähtien kehittäneet Nordic Innovationin tuella yhteistyötä, jonka tavoitteena on vahvistaa Pohjoismaiden kansainvälistä asemaa sekä luoda uusia liiketoiminta- ja investointimahdollisuuksia.
- Uutinen
- 4.11.2026
Business Finland edistää pienten yritysten kasvua omilla hankinnoillaan
Hankintojen uuden toimintamallin tavoitteena on madaltaa pienten yritysten kynnystä osallistua julkisiin kilpailutuksiin ja siten auttaa niitä saamaan lisää kokemusta, liikevaihtoa ja julkisia referenssejä.
- Uutinen
- 21.10.2026
Investointien edistäminen vahvistuu itäisessä Suomessa hallitusohjelman mukaisesti
Itä-Suomen elinvoimakeskus ja Business Finland ovat solmineet yhteistyösopimuksen investointien edistämiseksi itäisessä Suomessa, minkä tavoitteena on vauhdittaa kansainvälisten investointien toteutumista sekä kytkeä alueen investointityö entistä tiiviimmin Business Finlandin ja Invest in Finlandin kansallisiin ja kansainvälisiin verkostoihin.
- Uutinen
- 15.10.2026
Mediatiedotteet
Business Finland nopeuttaa uusien kasvualojen syntyä Suomeen kasvuprojektien avulla
Business Finland uudistaa ohjelmallista toimintaa ja käynnistää kasvuprojekteja strategisesti valituille liiketoiminta-aloille. Kasvuprojektit kiihdyttävät yritysten kansainvälistä menestystä ja uusien liiketoiminta-alueiden syntyä Suomeen.
- Tiedote
- 2.11.2026
Ulkomaisia matkailijoita vähemmän – rahankäyttö ennallaan
Ulkomaisten matkailijoiden rahankäyttö Suomessa pysyi kesä–elokuussa 2026 miljardissa eurossa, vaikka Suomeen tehtyjen matkojen määrä väheni 19 prosenttia edelliskesästä. Suomeen tehtiin reilut 1,3 miljoonaa matkaa 85 eri maasta.
- Tiedote
- 15.10.2026
Suomalaisyrityksiin kätkeytyy yli kuuden miljardin euron lunastamaton kasvupotentiaali
Business Finland on yhdessä Laboren, Etlan, Akavan ja Suomen Yrittäjien kanssa arvioinut, kuinka paljon kasvua Suomi voisi saavuttaa nykyisillä yrityksillä ja kyvykkyyksillä. Tulos on pysäyttävä: Suomessa on 6,2 miljardin euron edestä vuosittaista lunastamatonta kasvupotentiaalia.
- Tiedote
- 5.10.2026
Tapahtumat
Kooste: Infotilaisuuksia ja verkostoitumistapahtumia Horisontti-hakuihin
Horisontti Euroopan työohjelman 2026-2027 muutokset on julkistettu ja haut avautuvat asteittain. Tarjolla on monia verkostoitumista edistäviä tapahtumia sekä infotilaisuuksia.
- Tapahtuma
- 12.10.2026
ReBuild Ukraine 2026
Rebuild Ukraine -messut ja -konferenssi Puolassa on keskeinen tapahtuma yrityksille, jotka tähtäävät Ukrainan jälleenrakennusmarkkinoille. Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös verkottumistapahtuma suomalaisille, virolaisille ja ukrainalaisille.
- Tapahtuma
- 11.11.2026
Lump sum -kustannusmalli Horisontti Euroopassa
Miten kertakorvausmalli toimii Horisontti Eurooppa -projekteissa? Komissio järjestää aiheesta käytännönläheisen infotilaisuuden.
- Tapahtuma
- 12.11.2026
Asiantuntijoiden näkemykset
Business Finland käynnistää avaruusliiketoiminnan kasvuprojektin: nyt rakennetaan Suomen seuraavaa kasvualaa
Suomen avaruussektorin tulevaisuus ei synny yksittäisistä yrityksistä tai organisaatioista. Se syntyy yhteistyöstä, rohkeista avauksista ja kyvystä muuttaa huipputeknologia kansainväliseksi liiketoiminnaksi.
- Blogi
- 3.11.2026
Kasvuprojektit avaavat yrityksille uusia kasvun mahdollisuuksia
Business Finlandin Hanna Rantala avaa kuinka uudet kasvuprojektit kokoavat yrityksiä ja tutkimusorganisaatioita rakentamaan uutta liiketoimintaa, vahvistamaan kansainvälistä kilpailukykyä ja ratkaisemaan haasteita, joihin yksittäinen toimija ei pysty vastaamaan yksin
- Blogi
- 2.11.2026
Avaa ovet Euroopan puolustusmarkkinoille verkostojen avulla
Euroopan puolustusmarkkinoille pääsee harvoin yksin. Business Finlandin johtava asiantuntija Markus Ranne kokoaa käytännön reitit, joiden kautta suomalainen yritys tai tutkimusorganisaatio voi löytää tiensä eurooppalaisiin hankkeisiin.
- Blogi
- 22.10.2026
Kaipaatko näkemyksiä yrityksen kasvuun ja kansainvälistymiseen?
Kaipaatko näkemyksiä, julkaisuja, asiakastarinoita? Tietopankki on suomalaisen kasvun tietovarasto, josta löydät uusia ajatuksia, konkreettisia vinkkejä ja inspiraatiota tulevaisuuden rakentamiseen.