Business Finland nopeuttaa uusien kasvualojen syntyä Suomeen kasvuprojektien avulla 

Tiedote 02.11.2026

Business Finland uudistaa ohjelmallista toimintaa ja käynnistää kasvuprojekteja strategisesti valituille liiketoiminta-aloille. Kasvuprojektit kiihdyttävät yritysten kansainvälistä menestystä ja uusien liiketoiminta-alueiden syntyä Suomeen.

Business Finlandin ohjelmallisen toiminnan uudistukseen liittyvä kasvuprojektimalli vastaa maailmassa yhä nopeammassa tahdissa tapahtuviin muutoksiin. 

Marraskuun alussa Business Finlandissa alkaa kolme uutta kasvuprojektia, jotka kokoavat yrityksiä, tutkimusorganisaatioita ja kansainvälisiä kumppaneita rakentamaan uutta liiketoimintaa ja viemään suomalaisia ratkaisuja maailmalle avaruusalalla, puolijohde- ja fotoniikkasektorilla ja valmistavan teollisuuden tekoälyssä.

”Kansainvälinen kilpailu on fokusoitunut ja teknologiamurrokset luovat uusia mahdollisuuksia, joihin pitää tarttua nopeasti. Tarvitsemme kohdistetumpia, ketteriä ja entistä nopeammin vaikuttavia toimenpiteitä, jotka auttavat yrityksiä toimimaan verkostoissa yli toimialarajojen ja tarttumaan mahdollisuuksiin nopeasti, konkreettisesti ja kunnianhimoisesti”, sanoo Business Finlandin kasvupalveluiden johtaja Risto Vuohelainen.

Kasvuprojektit on valittu Business Finlandin teemastrategian analyysin pohjalta.

”Arvioimme parhaillaan uusia kasvualueita ja tulemme käynnistämään uusia kasvuprojekteja muissakin teemoissa. Tavoitteena on koota kullekin kasvuprojektille vaikuttavin palvelukokonaisuus, johon voi yhdistyä tarpeen mukaan rahoitusta, kansainvälistymistä, investointien edistämistä, osaajien houkuttelua, verkostoitumista ja markkinatietoa.”

Ensimmäiset kasvuprojektit aloittavat työnsä 

Marraskuun 2026 alussa Business Finland on aloittanut kolme uutta kasvuprojektia. 

Avaruus

Kasvuprojekti kokoaa kasvuhakuisia yrityksiä, tutkimusorganisaatioita ja ekosysteemitoimijoita kehittämään osaamista ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä vauhdittamaan kansainvälistä kasvua. 

Kasvuprojekti auttaa suomalaisia yrityksiä liittymään vahvemmin eurooppalaisiin ja kansainvälisiin verkostoihin, hankkeisiin ja yhteistyöekosysteemeihin. Merkittävimmät mahdollisuudet syntyvät usein kansainvälisissä yhteistyöverkostoissa. 

Kasvuprojekti on suunnattu uusille avaruusalan yrityksille ja kansainvälisiin verkostoihin hakeutuville. Lue lisää

Puolijohteet ja fotoniikka

Euroopan puolijohde- ja fotoniikka-arvoketjuja rakennetaan nyt. Kasvuprojekti auttaa suomalaisia yrityksiä löytämään kumppaneita, hyödyntämään EU-yhteistyötä ja pilottilinjoja sekä rakentamaan uusia kasvumahdollisuuksia. 
 
Kasvuprojekti on suunnattu kasvuhakuisille puolijohde- ja fotoniikkayrityksille, kansainväliseen TKI-yhteistyöhön tähtääville yrityksille ja yrityksille, jotka etsivät EU-konsortioita, rahoitusmahdollisuuksia, tutkimus- ja teknologiakumppaneita tai yhteiskehittämistä. Lue lisää

Valmistavan teollisuuden tekoäly

Kasvuprojekti vahvistaa suomalaisen valmistavan teollisuuden tuottavuutta ja kilpailukykyä koko arvoketjussa. Tavoitteena on vauhdittaa tekoälyä hyödyntävien prosessien, robotiikan ja automaation käyttöönottoa ja skaalaamista teknologian kehittäjien, valmistavan teollisuuden pk-yritysten sekä niiden alihankkijaverkostojen yhteistyönä.  

Kasvuprojekti on suunnattu valmistavan teollisuuden pk-yrityksille sekä teknologia- ja ratkaisutoimittajille. Lue lisää 

Lisätietoa medialle

Eeva Landowski
yksikön johtaja, organisaatioviestintä
Business Finland
eeva.landowski(at)businessfinland.fi
+358 50 557 7712