Euroopan komissio on julkaissut Horisontti Euroopan vuoden 2025 työohjelmakokonaisuuden ja haut avautuvat vaiheittain. Ohjelmalla on keskeinen rooli EU:n prioriteettien, kuten kilpailukyvyn, puolustuksen ja turvallisuuden lisäämisessä sekä kansalaisten elämänlaadun parantamisessa. Tarjolla on runsaasti yhteistyömahdollisuuksia mm. digitaali- ja avaruusteknologioissa sekä vihreän ja kestävän kehityksen hankkeissa.
Hakujen sisältö- ja aikataulusuunnitelmat eli työohjelmat löytyvät Euroopan komission EU funding & tenders -osallistujaportaalista.
Nyt julkaistu työohjelmakokonaisuus kattaa ison osan Horisontti Eurooppa -ohjelmaa: viisi isoa teema-aluetta eli klusteria kumppanuuksineen, EU Missiot, Euroopan innovaatioekosysteemit EIE sekä ns. WidERA-osuuden (osallistumisen laajentuminen ja eurooppalainen tutkimusalue). Korkeatasoisen tutkimuksen ERC-rahoitus ja tähtäävä EIC-rahoitus toteutetaan erillisten työohjelmien ja omien aikataulujen mukaisesti.
Osana toimia Euroopan komissio päivittää nyt myös tutkijaliikkuvuuden MSCA 2023–2025 -työohjelmaa tukeakseen ukrainalaisia tutkijoita ja käynnistääkseen uuden Choose Europe for Science -pilottihankkeen. Pilotti tarjoaa parempia mahdollisuuksia uransa alkuvaiheessa oleville tutkijoille, kuten kilpailukykyisiä korvauksia ja pidempiä sopimuksia. Hanke on osa 500 miljoonan euron pakettia ja laajempaa Choose Europe -aloitetta, jonka tavoitteena on houkutella tutkijoita Eurooppaan.
Vuoden 2025 työohjelmasta rahoitetaan digitaali- ja avaruusteknologiaa, tuetaan vihreitä hankkeita ja kestävää kehitystä. Rahoitusta kohdennetaan myös toimiin, joilla pyritään löytämään keinoja järjestäytynyttä rikollisuutta ja terrorismin uhkaa vastaan sekä vähentämään hiilidioksidipäästöjä ja alentamaan energiakustannuksia. Ilmastotoimiin osoitetaan 5 % budjetista ja biologiseen monimuotoisuuden tukemiseen 8,8 %, mikä sisältää 1,14 miljardia euroa ilmasto-, energia- ja liikennehankkeisiin ja 833 miljoonaa euroa ruokaan, biotalouteen, luonnonvaroihin, maatalouteen ja ympäristöön. Ohjelman rahoituksesta 36 % tukee digitaalista siirtymistä, ja pelkästään tekoälyn kehittämiseen on varattu 1,6 miljardia euroa.
Business Finlandin EU-rahoitusasiantuntijat Heini Günther ja Otto Vainio vinkkaavat, mitä on näköpiirissä esimerkiksi digitalisaatioon ja teollisuuden tarpeisiin suunnatuissa teemoissa:
– Horisontti Euroopan vuoden 2025 Klusteri 4:n työohjelmassa on 80 eri hakuaihetta (topic), ja rahoitusta tässä digitaalisuuden, teollisuuden ja avaruuden -kokonaisuudessa on jaossa yhteensä reilut 1,3 miljardia euroa. Teollisuuden tutkimus-, kehitys- ja innovointitoimiin on tästä budjetoitu 621 M€ (26 hakuaihetta), digitaalisiin teknologioihin 559 M€ (34 hakuaihetta) ja avaruusteknologioihin 139 M€ (20 hakuaihetta). Haut ovat keskenään sidoksissa siten, että ’teollisuushauissa’ hyödynnetään digitaalisia teknologioita ja ’digihauissa’ valjastetaan digitaalisia teknologioita mm. eri teollisuusalojen tarpeisiin. Työtä tehdään lisäksi eurooppalaisten kumppanuuksien kautta, jolla vahvistetaan mm. yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyötä, myös yli EU:n rajojen. Tarjolla on siten paljon houkuttelevia ja tärkeitä yhteistyö- ja verkottumismahdollisuuksia suomalaisille toimijoille.
Euroopan komission tavoitteena on tehdä tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelmasta entistä saavutettavampi ja käyttäjäystävällisempi. Vuoden 2025 työohjelmassa onkin käytetty lyhyempiä hakukohtaisia kuvauksia ja avoimempia hakuaiheita. Myös 2-vaiheisina toteutettavien hakujen toivotaan vähentävän hakijoiden turhaa työtä.
Hakuaikataulut vaihtelevat hieman teema-alueesta ja työohjelmasta toiseen, mutta pääosin yhteistyöhankkeiden haut ovat avoinna 3-4 kuukauden ajan. Kannattaa siten heti tutustua hakuteemoihin ja olla yhteydessä omiin verkostoihin, jotta ennättää muodostaa voittoon tähtäävän konsortion ja saada hakemusvalmistelun käyntiin hyvissä ajoin.
Horisontti Eurooppa -ohjelman kansallisten yhteyshenkilöiden (National Contact Point, NCP) tehtävänä on auttaa asiakkaita löytämään sopivat rahoitusmahdollisuudet eri teemoissa ja hyödyntämään niitä täysimääräisesti. Löydät suomalaisia hakijoita auttavien NCP:eiden yhteystiedot horisonttieurooppa.fi -sivuston osasta Miten voimme auttaa. Järjestämme myös uusille osallistujille suunnatun kolmen webinaarin sarjan Horisontti Euroopan perustiedoista.
Euroopan komission järjestää hakuinfotilaisuuksia lähes jokaisesta aihealueesta ja niistä saa arvokkaan perustietopohjan hauista ja niiden taustoista. Lisäksi eri maiden toimijoista koostuvat NCP-verkostot järjestävät verkostoitumistilaisuuksia sopivien hakukumppaneiden löytämiseksi.
Business Finlandin valmistelurahoitus on tarkoitettu auttamaan suomalaisyrityksiä menestymään kovassa kilpailussa EU-rahoituksesta. Rahoitus on kaikenkokoisten yritysten käytössä silloin kun yritys on mukana konsortiohankkeen valmistelussa roolista riippumatta.
Rahoitusosuus on enintään 60 000 euroa ja tätä de minimis -avustusta voi käyttää sekä oman työn kuluihin että konsulttipalkkioihin. Rahoitusta voi hakea jatkuvasti, mutta kannattaa olla liikkeellä ajoissa! Jätä valmistelurahoitushakemus Business Finlandille heti kun sopiva hakuteema ja alustava konsortio on tiedossa, sillä kustannuksia hyväksytään aikaisintaan siitä päivästä alkaen, kun hakemus on jätetty meille riittävin tiedoin.
Lue Euroopan komission tiedote