LIFE-ohjelma
LIFE-ohjelma rahoittaa hankkeita ympäristön, luonnonsuojelun sekä ilmastotoimien saralla. Kaudella 2021—2027 jaossa on 5,4 miljardia avustusta hankkeille, jotka myötävaikuttavat EU:n ympäristötavoitteisiin.
- Rahoitustyyppi Avustus
- Ohjelmakausi 2021-2027
- Budjetti 5,4 miljardia
- Kohderyhmä EU:ssa rekisteröidyt oikeushenkilöt; tutkimuslaitokset, kunnat, yritykset, järjestöt, julkisorganisaatiot
Yleiskuvaus
Vuonna 1992 toimintansa aloittanut LIFE-ohjelma tarjoaa toimintakaudella 2021—2027 yhteensä 5,4 miljardia euroa avustusluontoista rahoitusta noin 1-10 miljoonan euron projekteille. Rakenteellisesti teemat jakautuvat neljään alaohjelmaan:
- Luonto ja biodiversiteetti
- Kiertotalous ja elämänlaatu
- Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen
- Siirtyminen puhtaaseen energiaan
LIFE-ohjelman kautta rahoitettavien hankkeiden tulee pyrkiä myötävaikuttamaan jonkun EU:n ympäristötavoitteista toteutumiseen, ja ne fokusoituvat usein uusien teknologioiden sekä käytäntöjen pilotointiin tai demonstrointiin.
Perinteisissä LIFE-hankkeissa EU-rahoitus on tavanomaisesti 60% projektin kustannuksista. Luontopuolen hankkeissa se voi olla 75% ja Siirtyminen puhtaaseen energiaan -hankkeissa jopa 95%. Erillistä kansallista rahoitusosuutta ei ole korvamerkitty vaan hakijat kilpailevat rahoituksesta unionin tasolla. Rahoitusta haetaan yleensä useamman tahon konsortiona (n. 3-7 kumppania) mutta sitä voi hakea myös yksin.
Rahoitusta myöntää ja hallinnoi Euroopan komissio. Suomessa ympäristöministeriö tarjoaa komissiolta positiivisen rahoituspäätöksen saaneille hankkeille 50 000 euron osarahoituksen.
Osallistumiskriteerit
LIFE-ohjelman hakijaryhmän eli konsortion koko- ja kokoonpanovaatimukset ovat joustavia. Yksin hakeminen on mahdollista, mutta harvinaisempaa.
LIFE-hankkeisiin voivat osallistua EU:ssa rekisteröidyt oikeushenkilöt kuten:
- julkisen sektorin toimija
- yksityisen sektorin kaupallinen toimija
- yksityisen sektorin voittoa tavoittelematon toimija
Hankemuodot
Yleisimmät hankemuodot ovat:
- SAP (Standard Action Projects): Perinteiset LIFE-hankkeet, jotka ovat yleisin ja joustavin LIFE-hankkeiden tyyppi. Perinteiset LIFE-hankkeet toimivat bottom up -periaatteella, jolloin hakija suunnittelee hankkeen toteutuksen. SAP-hankkeisiin voidaan hakea tavallisesti 60% rahoitusta (maksimissaan 75% tietyissä tapauksissa). Hankkeiden kesto on korkeintaan 10 vuotta. Perinteisten LIFE-hankkeiden haku on yksivaiheinen.
- SNaP (Strategic Nature Projects): Strategiset luontohankkeet ovat Suomessa ympäristöministeriön ohjauksessa valmisteltavia hankkeita, jotka toteuttavat pääasiassa priorisoidun rahoituksen puiteohjelmaa (PAF) ja habitaattidirektiiviä. Hankkeisiin voidaan hakea 60 % rahoitusta ja niiden kesto on maksimissaan 14 vuotta.
- SIP (Strategic Integrated Projects): Strategiset ympäristö-, sekä integroidut hankkeet ovat Suomessa ympäristöministeriön ohjauksessa valmisteltavia hankkeita, jotka kytkeytyvät seuraaviin alaohjelmiin: 1) Kiertotalous ja elämänlaatu, sekä 2) Ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen. Hankkeille voidaan hakea 60 % rahoitusta ja niiden kesto on maksimissaan 14 vuotta.
- OA (Other Actions): Muiden toimien rahoitus toteutetaan komission tarkkaan määrittelemien hankeraamien sisällä. OA-hankkeet sisältävät mm. CET (Clean Energy Transition) eli puhtaaseen energiaan siirtyminen alaohjelman hankkeet. Kunkin haun sisältö on määritetty erikseen.
Lisäksi hankemuotoihin kuuluu mm. eurooppalaisille voittoa tavoittelemattomille organisaatioille suunnattu (OG) rahoitus.
Lue lisää Euroopan komission LIFE-ohjelman vuoden 2021 hakujen infosivuilta.
Hakuprosessi
LIFE-ohjelman hankkeisiin haetaan rahoitusta Euroopan komissiolta. Rahoitusta ei ole korvamerkitty maittain, vaan siitä kilpaillaan unionin tasolla. Haku avautuu kerran vuodessa, ja on yksivaiheinen. Euroopan komissio ylläpitää Funding & Tender -portaalia, jonka kautta myös LIFE-ohjelman rahoitus on haettavissa.
Komissio on valmistellut vuoden 2021 hakuihin osallistuville käytännön video-ohjeita hakemuksen valmisteluun. Videoissa havainnollistetaan hakujen tyypit, käytännön ohjeet, arviointikriteerit ja jaetaan talousasioihin liittyvää hyödyllistä tietoa:
Vastuutahot
Suomessa EU:n LIFE-ohjelmasta vastaa ympäristöministeriö. Euroopan Komissio ylläpitää myös LIFE-verkkosivuja. Toimeenpanovirasto on CINEA (European Climate, Infrastructure and Environment Executive Agency).