Rahoituspalvelut
Tutkimus- ja kehitysrahoitus yrityksille
Kehitättekö uutta tuotetta, palvelua, teknologiaa tai toimintamallia? Business Finlandin tutkimus- ja kehitysrahoituksella voit nopeuttaa tuotekehitystä, uudistaa tai kehittää kokonaan uusia tuotteita, palveluita, tuotantomenetelmiä tai liiketoimintamalleja. Rahoituksella on mahdollista testata ja todentaa kehitettävän uuden ratkaisun toimintaa asiakkaiden kanssa.
Business Finlandin rahoitus on kilpailtua ja harkinnanvaraista.
Yritysten ja tutkimusorganisaatioiden yhteistyö
Rahoitamme tutkimusta, jonka tuloksia suomalaiset yritykset voivat hyödyntää vientiliiketoiminnassaan. Tutustu, kuinka yritykset ja tutkimusorganisaatiot voivat tehdä yhteistyötä Co-Innovation -hankkeissa.
Kenelle rahoitus sopii?
-
Yrityksille
Rahoitus sopii kaiken kokoisille yrityksille kunnianhimoisiin t&k-projekteihin, joissa kehitettävät uudet innovatiiviset tuotteet, palvelut, tuotantomenetelmät tai liiketoimintamallit synnyttävät yritykselle kansainvälistä kilpailuetua.
-
Edelläkävijäyrityksille
Rahoitusta voidaan myöntää myös edelläkävijäyrityksille, jotka tavoittelevat suurta harppausta tuottavuuden kasvussa ja systeemitasoista uudistumista kansainvälisesti kilpailluilla kotimarkkinoilla.
Tutkimus, kehitys ja pilotointi (T&K-rahoitus)
Tutkimus-, kehitys- ja pilotointirahoitus on tarkoitettu innovatiivisille yrityksille, jotka tavoittelevat merkittävää kansainvälistä kasvua ja kilpailuetua tutkimus- ja kehitystyön avulla. Rahoitusta voidaan myöntää myös edelläkävijäyrityksille, jotka tavoittelevat suurta harppausta tuottavuuden kasvuun ja systeemitasoista uudistumista kansainvälisesti kilpailluilla kotimarkkinoilla.
T&K-rahoitus voi sopia teille, jos
- haluatte merkittävästi uudistaa tai kehittää kokonaan uusia tuotteita, palveluita, tuotantomenetelmiä tai liiketoimintamalleja kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn mahdollistamiseksi
- haluatte rakentaa uutta osaamista ja verkostoja kansainvälisen kilpailuedun tueksi
- haluatte todentaa lähellä kaupallistamista olevan ratkaisunne toimivuuden todellisessa ympäristössä pilotointiprojektin avulla ja saada palautetta asiakkailta
- suurena yrityksenä haluatte vaikuttaa projektilla sekä yrityksen omaan että verkostojen menestykseen
- edelläkävijäyrityksenä tavoittelette suurta tuottavuusharppausta Suomelle merkittävällä, kansainväliselle kilpailulle altistuvalla alalla
Tutkimus- ja kehitysrahoitus ei sovellu teille, jos kyse on valmiin ratkaisun käyttöönotosta, kehitätte vain pieniä parannuksia nykyiseen toimintaan, tuotteeseen, palveluun tai toimintamalliin sekä jos projektin toimenpiteet ovat myyntiä, markkinointia tai operatiivista tekemistä.
Usein kysytyt kysymykset
Mitä tutkimus- ja kehitystyö (T&K) tarkoittaa ja mitkä ovat sen tunnusmerkit?
Kaikki kehittäminen ei ole T&K-toimintaa. Tutkimus- ja kehitystyö (T&K) on toimintaa, jonka tavoitteena on tuottaa uutta tietoa, osaamista tai uusia ratkaisuja. Sen tunnistaa seuraavista keskeisistä piirteistä:
- Uutuusarvo: T&K-työn tavoitteena on aina tuottaa uutta tietoa tai uusia tuloksia. Jos työ ei tähtää tähän, kyse ei ole T&K-toiminnasta.
- Luovuus: T&K-työ on luovaa ja innovatiivista. Se sisältää ongelmanasettelua sekä uusien ideoiden, käsitteiden ja hypoteesien kehittämistä ja testaamista.
- Epävarmuus: T&K-työhön liittyy epävarmuutta sekä lopputuloksen että tarvittavien resurssien osalta. Jos onnistuminen on ennalta varmaa, kyse ei ole T&K-toiminnasta.
- Systemaattisuus: T&K-työ on suunnitelmallista ja tavoitteellista. Sitä toteutetaan budjetoidusti ja sen etenemistä seurataan johdonmukaisesti.
- Toistettavuus ja siirrettävyys: T&K-työn tulokset ovat dokumentoituja ja sellaisia, että niitä voidaan hyödyntää uudelleen, siirtää tai toistaa myös muissa yhteyksissä.
Mikä on innovaatio?
Innovaatio tarkoittaa uutta keksintöä, joka voi olla esimerkiksi tuote, palvelu tai toimintatapa.
Innovaatiolla voidaan tarkoittaa esimerkiksi:
- uutta ennennäkemätöntä tapaa toimia
- uutta liiketoimintamallia
- uutta tuotetta tai palvelua, jota ei vielä ole olemassa
- tehokkaampaa tapaa tehdä vanha asia
- prosessin tehostamista uudella tavalla
- uudistusta, joka helpottaa päivittäistä elämäämme, tai
- kilpailuetua parantava kehitystyön tulos.
Mitä T&K-toiminnassa kehitetään?
Mitä T&K-toiminnassa kehitetään?
- tuotteita ja palveluita
- teknologiaa ja ratkaisuja
- tuotanto- ja toimintaprosesseja
- liiketoimintamalleja
- markkinoille menon tapoja
Millainen on hyvä T&K-projekti?
Hyvä T&K-projekti liittyy yrityksen strategiaan, perustuu todelliseen markkinatarpeeseen, sisältää uutta oppimista ja epävarmuutta sekä tähtää kansainvälisesti skaalautuvaan kilpailuetuun. T&K ei ole erillinen tekninen vaihe, vaan tapa kehittää uutta liiketoimintaa.
Lisäksi projekti on suunnitelmallinen ja hyvin kuvattu, riskitaso on perusteltu suhteessa tuotto-odotukseen, sisältää alustavan suunnitelman tulosten hyödyntämisestä ja kaupallistamisesta sekä niiden resursoinneista ja sen toteuttaa osaava tiimi, jolla on riittävät kyvykkyydet.
Mitä on teollinen tutkimus?
Suunniteltua tutkimusta tai uuden tiedon ja taitojen hankkimiseen pyrkivää kriittistä tutkimusta, jonka tavoitteena on, että näitä tietoja voidaan käyttää uusien tuotteiden, prosessien tai palvelujen kehittämiseen tai että olemassa olevat tuotteet, prosessit tai palvelut paranevat huomattavasti.
Tämä koskee mitä tahansa alaa tai teknologiaa (ml. mm. digitaalitoimialat ja -teknologiat, kuten suurteholaskenta, kvanttiteknologia, lohkoketjuteknologia, tekoäly, kyberturvallisuus, massadata ja pilvipalveluteknologia).
Hakutulokset
-
Tutkimus, kehitys ja pilotointi pk- ja midcap-yrityksille
Nopeuta tuotekehitystä, uudista ja kehitä tuotteita, palveluita, tuotantomenetelmiä tai liiketoimintamalleja.- Status
- Haku on auki
-
Tutkimus, kehitys, pilotointi suurille yrityksille
Kehitä innovatiivisia tuotteita tai palveluja, tuotantomenetelmiä ja liiketoimintamalleja.- Status
- Haku on auki
-
Co-Innovation
Rahoitusta tutkimusorganisaatioiden, yritysten ja hyvinvointialueiden yhteishankkeisiin.- Status
- Haku on auki
-
Veturiyritysten kumppanuusrahoitushaku Co-Innovation sekä tutkimus, kehitys ja pilotointi -projekteille
Jatkuva haku: Kumppanuusrahoitusta veturiyritysten tiekarttojen mukaisiin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeisiin. Rahoitus on tarkoitettu erityisesti yritysten välisille yhteishankkeille sekä yritysten ja tutkimusorganisaatioiden välisille yhteishankkeille (Co-Innovation-rahoitus). Rahoitusta voidaan myöntää myös yksittäisille yrityksille (Tutkimus-, kehitys- ja pilotointirahoitus).- Status
- Haku on auki
-
Chips JU -haut 2026
Eurooppalainen yhteisyritys Chips JU (Joint Undertaking) vahvistaa Euroopan puolijohde-ekosysteemiä ja Euroopan teknologista johtoasemaa.
- Status
- Haku on auki