Veturit ratkaisevat tulevaisuuden haasteita yhdessä kumppaneidensa kanssa
Mitä veturiyritykset ja veturiekosysteemit ovat?
Veturiyritykset ovat kansainvälisesti toimivia yrityksiä, joilla on kyvykkyys johtaa ja koota yhteen eri alojen toimijoita sekä toimia ekosysteemin suunnannäyttäjänä. Veturiyritykset valitaan vuosittaisen haastekilpailun avulla. Veturiekosysteemit ovat yritysvetoisia kymmenien miljoonien eurojen laajuisia hankkeita, jotka ratkovat Suomen kilpailukyvylle keskeisiä haasteita ja luovat perustaa 2030-luvun globaalille liiketoiminnalle.
Business Finlandin rahoitus tarjoaa vetureille mahdollisuuden ottaa merkittävä rooli Suomen talouden, työllisyyden ja kestävän kasvun tukemisessa.
Veturihankkeen erityispiirteitä
- Veturiyritys määrittelee mission ja tiekartan sekä johtaa yhteistyötä.
- Tavoitteet ovat pitkällä tulevaisuudessa.
- Kumppanit ja kumppanuushankkeet auttavat omalta osaltaan ratkaisemaan missiota.
- Veturiyritys sitoutuu merkittävään t&k-rahoituksen kasvuun.
- Business Finland voi leikata veturin rahoitusta, jos luvattu t&k-kasvu tai ekosysteemi ei toteudu.
Haastekilpailu 2026: veturiekosysteemit syntyvät haastekilpailun kautta
Business Finland järjestää vuosittain haastekilpailun uusien veturihankkeiden valitsemiseksi. Haastekilpailun tavoitteena on löytää hankkeita, jotka ratkaisevat merkittäviä tulevaisuuden haasteita ja edistävät merkittävästi hallituksen 4 % TK-tavoitetta. Osallistuvien yritysten on myös sitouduttava merkittäviin tki-investointeihin Suomessa.
Veturien haastekilpailu ja rahoitus
1. Mistä veturien haastekilpailussa on kyse?
1. Mistä veturien haastekilpailussa on kyse?
Business Finland etsii haastekilpailujen kautta yrityksiä, joilla on halua ja kykyä ratkoa merkittäviä tulevaisuuden haasteita ja siten kasvattaa oleellisesti Suomen kilpailukykyä yhdessä kumppaneidensa kanssa. Veturikonsepti on ainutlaatuinen, koska se mahdollistaa yrityksille ison mission tavoittelun ja ainutlaatuisen tutkimus- ja kehityskokonaisuuden rakentamisen. Kilpailussa ei ole osallistuvien yritysten toimialoja tai T&K-toiminnan aihepiirejä koskevia rajauksia.
Olennaista on, että veturihankkeissa kehitetään ratkaisuja yhteistyössä muiden yritysten ja tutkimusorganisaatioiden kanssa. Jos yritys etsii itselleen alihankkijoita, veturihanke ei ole oikea ratkaisu.
Veturirahoituksen taustalla on hallitusohjelman tavoite nostaa tutkimus- ja kehityspanostusten osuus neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Vuodesta 2008 Suomen panostus T&K:hon on tippunut 3,7 prosentista 3,1 prosenttiin bkt:sta. Veturikilpailun kautta haetaan erityisesti suurten yritysten uudenlaista panostamista T&K:hon.
2. Mitä veturiyritykseltä odotetaan?
2. Mitä veturiyritykseltä odotetaan?
Veturiyrityksen on oltava globaalisti toimiva tai globaaliin toimintaan tähtäävä yritys, joka pystyy tekemään merkittäviä tutkimus- ja kehityslisäyksiä Suomessa sekä toimimaan ekosysteemin veturina.
Veturina toimiva yritys sitoutuu lisäämään Suomessa merkittävästi tutkimus- ja kehitystoimintaansa, mihin se hakee rahoitusta sekä Business Finlandilta että kansainvälisistä rahoituslähteistä, esim. EU-rahoitusta.
Veturiyrityksellä on oltava kyky houkutella muita yrityksiä ekosysteemiinsä ja johtaa mittavaa kumppanuusverkostoa. Veturiyrityksellä tulee olla selkeä missio ja tiekartta, joiden avulla se viestii aktiivisesti tarvitsemilleen kumppaneille tavoitteistaan
Veturihanke sopii tilanteeseen, kun yrityksellä on tarve osaamiselle, jota sillä ei itsellään vielä ole, eikä se pysty yksin saavuttamaan tuloksia.
Rahoituksen kriteereitä ovat innovatiivisuus, skaalautuvuus, vaikuttavuus sekä yhteistyö muiden yritysten ja tutkimusorganisaatioiden kanssa. Veturiyrityksiltä vaaditaan myös sitoutumista yhteistyöhön pk-yritysten kanssa ja ekosysteemien rakentamiseen.
Jos yrityksellä on epävarmuuksia tulevan t&k-lisäyksen suhteen ja sen miten se saa ekosysteemisiä toimijoita mukaan, kumpaneiden kanssa toteutetut tk-hankkeet voivat olla veturihanketta halittavampia keinoja kasvattaa osaamispohjaa ja liiketoimintaa.
3. Miten veturirahoitus toimii?
3. Miten veturirahoitus toimii?
Veturiyritys voi saada 10-20 (35) miljoonaa euroa rahoitusta tutkimus- ja kehitystyöhön 3 – 5 vuoden ajaksi. Rahoitettavat veturit valitaan vuosittaisen haastekilpailun kautta, jossa kilpailu ratkeaa T&K-lisäyslupausten ja mission ympärille muodostettavan ekosysteemin koolla. Mitä suurempi absoluuttinen T&K-lisäyslupaus on, sitä kilpailukykyisempi kilpailuehdotus on. Jos luvattu T&K-lisäpanostus ja/tai ekosysteemin rakentuminen ei toteudu, voidaan yrityksen rahoitus keskeyttää tai maksatusta leikata.
Business Finland tarjoaa kumppanuusrahoitusta veturiyritysten tiekarttojen mukaisille T&K-hankkeille. Tiekartat ovat veturiyritysten näkemyksiä siitä, millaisia ratkaisuja, teknologioita, ja osaamisia tarvitaan määriteltyjen missioiden saavuttamiseen. Rahoitus on tarkoitettu erityisesti yritysten välisille yhteishankkeille sekä yritysten ja tutkimusorganisaatioiden välisille yhteishankkeille. Business Finland varautuu rahoittamaan kunkin veturin ekosysteemipartnereita noin 25–50 (75) miljoonalla eurolla veturin oman projektin koosta riippuen.
Veturiyrityksen rahoitus on Tutkimus- ja kehitysrahoitusta ja kumppanuusprojekteille Co-Innovation ja Co-Research-rahoitusta. Myös yksittäiset yritykset voivat liittyä veturin ekosysteemiin ja saada Tutkimus, kehitys- ja pilotointirahoitusta. Kumppanuusprojekteille voi hake rahoitusta ilman hakuaikoja.
Rahoitustaso on yrityskoosta riippuen 40-50 % hyväksytyistä kustannuksista. Tutkimusorganisaatioiden rahoitustaso on 80 %.
4. Lomakkeet, liitteet ja ohjeet
4. Lomakkeet, liitteet ja ohjeet
SIVUA PÄIVITETÄÄN!
- Ensimmäisen kilpailuvaiheen ehdotuksen pohja
- Pitchausmalli
- Projektisuunnitelmamalli
- Osallistumisilmoitus (Liite 3)
- Viestintäohjeet (tapahtumat, lehdistötiedotteet)
- maksatusmitarit ja avainindikaattorit 2024 5760864
- maksatusmittarien skenaariotarkastelu 2024 5761540
Veturiekosysteemit
Ota yhteyttä veturiekosysteemin yhteyshenkilöön halutessasi lisätietoja tai mukaan veturiekosysteemin toimintaan. Yhteystiedot löydät veturiekosysteemikortilta.
ABB: H2 Springboard
Vetytaloudesta kasvua ja kansainvälistä kilpailukykyä
Alkanut 2025
ABB: H2 Springboard
H2 Springboard -veturiohjelman tavoitteena on tuottaa maksimaalinen kansantaloudellinen lisäarvo Suomelle otollisimmasta voimakkaasti kasvavasta toimialasta – vetytaloudesta, jonka taloudellinen potentiaali Suomelle on Vetyklusterin julkaiseman strategian mukaan 34 mrd. € vuonna 2035.
Vetyteknologiat- ja palvelut edustavat Suomelle yli 20 mrd. € osuutta koko vetytalouden vuosittaisesta potentiaalista, ja valtaosa arvioidusta 100 000 uudesta potentiaalisesta työpaikasta syntyy tälle alueelle. H2 Springboard -veturiohjelman tavoitteena on luoda Suomelle näitä tavoitteita tukeva ekosysteemi, ja tuottaa Suomelle vetytaloudesta jo vuosikymmeniä kaivattu talouden uusi kasvupilari.
Suomen kilpailuedut vetytaloudessa pohjautuvat Euroopan edullisimpiin sähkön hintoihin, biopohjaisiin hiilivarantoihin ja valmistavan teollisuuden teknologiaosaamiseen. H2 Springboard -ohjelman koko vetyarvoketjun kattavalla yhteistyöllä Suomen teollisesta toimintaympäristöstä kehitetään globaalisti ainutlaatuinen vetyteknologioiden integroitu kehitys- ja pilotointiympäristö, jolla innovaatioiden kehitystä ja vetytalouden skaalausta nopeutetaan. Ohjelma kiihdyttää Suomeen kohdistuvien investointien kasvua, uusien työpaikkojen syntyä ja siivittää suomalaisen teknologiaviennin voimakkaaseen kasvuun.
H2 Springboard -ekosysteemin yhteisenä tavoitteena on kehittää uutta teknologiaa ja ratkaisuja, joilla on tarvittavat kyvykkyydet tuottaa, siirtää ja jalostaa kilpailukykyisesti sähköä, vetyä, hiilidioksidia ja vedyn johdannaisia. ABB johtaa ohjelmassa ekosysteemikumppanien yhteistä teknologia- ja ratkaisukehitystä ja kytkee ohjelmassa kehitettyjen ratkaisujen pilotoinnin yhteistyökumppaneiden investointihankkeisiin.
Lisätietoja
petri.hovila (at) fi.abb.com
ilmari.absetz (at) businessfinland.fi
Mikä on tiekartta?
Tiekartat ovat veturiyritysten näkemyksiä siitä, millaisia ratkaisuja, teknologioita sekä osaamisia tarvitaan määriteltyjen missioiden saavuttamiseen. Yritykset ja tutkimusorganisaatiot voivat hakea nk. kumppanuusrahoitusta Business Finlandilta tiekarttojen teemojen mukaisille Co-Innovation ja Tutkimus, kehitys ja pilotointi -projekteille sekä Co-Research-projekteille.
ADM Silo AI: Compute to Impact
Suomi tekoälykehityksen kärkimaaksi yhdistämällä suurteholaskennan infrastruktuuri, yritysten osaaminen ja tutkimuksen huippuasiantuntemus
ADM Silo AI: Compute to Impact
Compute to Impact: Finland as a World-Leading AI Hub -hanke nostaa Suomen tekoälykehityksen kärkimaaksi yhdistämällä suurteholaskennan infrastruktuurin, yritysten osaamisen ja tutkimuksen huippuasiantuntemuksen. AMD Silo AI:n johtama hanke koordinoi yli 100 miljoonan euron TKI-investoinnit edistyksellisten tekoälyvalmiuksien rakentamiseksi. Osana hanketta kumppanit pyrkivät järjestämään uudenlaista yhteistyötä CSC:n kanssa LUMI-supertietokoneen laskentaresursseista.
Hanke vastaa keskeiseen haasteeseen: vaikka Euroopassa tehdään maailmanluokan tekoälytutkimusta, sen kaupallistaminen vaatii mittavaa laskentainfrastruktuuria ja syvällistä teknistä osaamista, jota on perinteisesti ollut vain suurimmilla globaaleilla yrityksillä. Yhdistämällä AMD:n laskenta-alustat ja Silo AI:n mallinkehitysosaamisen mahdollistamme yrityksille tehokkaiden tekoälyratkaisujen kehittämisen ja skaalaamisen. Hanke painottaa energiatehokasta tekoälykehitystä ja tähtää puolittamaan tekoälylaskennan energiankulutuksen nykyisestä.
Ekosysteemi kattaa useita työkokonaisuuksia infrastruktuurin kehittämisestä sovellusten käyttöönottoon. Keskeisiä painopisteitä ovat tehokkaiden tekoälymallien kehitys, turvallinen jaettu laskenta ja uudenlaiset malliarkkitehtuurit. Järjestelmällinen yhteistyö suuryritysten, tutkimuslaitosten ja innovatiivisten yritysten välillä luo itseään vahvistavan kierteen, jossa kaupallinen menestys ohjaa investointeja yhteiseen infrastruktuuriin ja osaamisen kehittämiseen.
Aloite varmistaa Suomen aseman nopeasti kasvavilla tekoälymarkkinoilla ja vahvistaa maan kykyä houkutella ja pitää alan huippuosaajia. Luomalla pysyviä teknisiä valmiuksia ja yhteistyömalleja nostamme Suomen Euroopan johtavaksi tehokkaiden ja suvereenien tekoälyratkaisujen kehittäjäksi, mikä vauhdittaa seuraavan sukupolven teknologisia innovaatioita.
Lisätietoja
vilja.hannula (at) amd.com
markku.heimburger (at) businessfinland.fi
Mikä on tiekartta?
Tiekartat ovat veturiyritysten näkemyksiä siitä, millaisia ratkaisuja, teknologioita sekä osaamisia tarvitaan määriteltyjen missioiden saavuttamiseen. Yritykset ja tutkimusorganisaatiot voivat hakea nk. kumppanuusrahoitusta Business Finlandilta tiekarttojen teemojen mukaisille Co-Innovation ja Tutkimus, kehitys ja pilotointi -projekteille sekä Co-Research-projekteille.
Andritz: BioCircleToZero
Resurssitehokkaampi metsäteollisuus ilman tarvetta hakata enemmän puita.
Andritz: BioCircleToZero
ANDRITZ Oy on yksi maailman johtavista sellu- ja paperiteollisuuden järjestelmien, laitteiden ja palvelujen toimittajista. Yrityksen Veturin missiona on rakentaa resurssitehokkaampi metsäteollisuus, joka lisää biomassan arvoa ilman tarvetta hakata enemmän puita.
BioCircleToZero vastaa maailmanlaajuiseen metsäkadon haasteeseen, joka on johtanut metsien muuttumiseen rajalliseksi resurssiksi, jonka biodiversiteetti on turvattava biomassan saatavuuden varmistamiseksi. Samalla sellutehtaat päästävät ilmakehään noin 200 mt biogeenistä CO2:ta vuosittain maailmanlaajuisesti. Tämä luo mahdollisuuden parantaa sellu- ja bioprosessointiteollisuuden suorituskykyä. Parantamalla bioprosessointilaitosten hiilitehokkuutta menetetylle hiilelle voidaan asettaa arvo, ja muuttaa se arvoa luoviksi biotuotteiksi. Lisäksi biomassa muodostaa jo 55 % kulutetusta uusiutuvasta energiasta. Nämä biomassapanokset tulisi kestävästi jalostaa arvokkaammiksi ja kestäviksi tuotteiksi
Nämä tavoitteet voidaan saavuttaa kehittämällä ekosysteemi bioprosessointilaitosten ympärille hyödyntämään tällä hetkellä hukkaan menevien sivutuotevirtojen ja uusiutuvan vähähiilisen energian potentiaalia. Ohjelman kustannusarvio on yli 25M€, josta 10M€ pyydetään Business Finlandilta. Ohjelma keskittyy kehittämään korkean arvon biotuoteportfolioita käyttämättömistä bioprosessointivirroista saavuttaakseen nollajäte- ja nollapäästötuotantoprosessit.
BioCircleToZero-ekosysteemillä on merkittävä vaikutus Suomen talouteen ja tavoitteeseen lisätä T&K+I-menoja 4 %:iin BKT:sta. Tavoitteena on mahdollistaa biotuotteiden arvon kaksinkertaistaminen tuotettua sellutonnia kohti Suomessa ja maailmanlaajuisesti, lisäten Suomen biotuotteiden viennin nykyarvoa 5,2 mrd euroon vuoteen 2035 mennessä. Ohjelman tavoitteena on myös päivittää olemassa olevat sellutehtaat bioprosessointilaitoksiksi ja lisätä merkittävästi korkeamman arvon tuotteiden osuutta ennen vuotta 2035. Hankkeen loppuun mennessä yli 100 jäsenen bioprosessointiekosysteemi lisää raaka-ainevirtojen ja palveluiden hyödyntämistä, edistäen yhteistyötä ja innovaatioita ekosysteemin kesken.
Lisätietoja
johan.engstrom (at) andritz.com
tuomas.lehtinen (at) businessfinland.fi
Mikä on tiekartta?
Tiekartat ovat veturiyritysten näkemyksiä siitä, millaisia ratkaisuja, teknologioita sekä osaamisia tarvitaan määriteltyjen missioiden saavuttamiseen. Yritykset ja tutkimusorganisaatiot voivat hakea nk. kumppanuusrahoitusta Business Finlandilta tiekarttojen teemojen mukaisille Co-Innovation ja Tutkimus, kehitys ja pilotointi -projekteille sekä Co-Research-projekteille.
Bittium: Seamless and Secure Connectivity
Tietoturvallinen viestintä 5G:n jälkeisessä maailmassa
Alkanut 2023
Bittium: Seamless and Secure Connectivity
Tulevaisuuden tietoturvallinen ja saumaton viestintä edellyttää eri verkkoteknologioiden, kuten 5G:n ja tulevan 6G:n, yhteistoimintaa. Erityisesti lääketieteen etädiagnostiikassa kasvaa tarve päästä-päähän ulottuville, turvallisille ja älykkäille ratkaisuille. Seamless and Secure Connectivity -ekosysteemin tavoitteena on kehittää yhteensopivia ja kybersietoisia viestintäratkaisuja 5G:n ja sen seuraajien ympäristöihin. Ekosysteemi tukee myös ohjelmistopohjaisten ja tekoälyä hyödyntävien palveluiden kehitystä kriittisillä toimialoilla.
Borealis Polymers: SPIRIT – Sustainable Plastics Industry Transformation
Kestäviä ja hiilineutraaleja ratkaisuja muoviteollisuudelle
Alkanut 2022
Borealis Polymers: SPIRIT – Sustainable Plastics Industry Transformation
Muovi on tärkeä ja monikäyttöinen materiaali, mutta sen käyttöön liittyy kestävyysongelmia. Kestävän muoviteollisuuden kehittäminen edellyttää siirtymistä uusiutuviin raaka-aineisiin, tehokkaampaa kierrätystä ja hiilineutraalia tuotantoa. Borealis Polymers Oy haluaa olla suunnannäyttäjä tässä muutoksessa. Yhtiön vetämä ekosysteemi keskittyy uusiutuviin syöttöaineisiin, kierrätyksen kehittämiseen sekä tuotannon hiilineutraaliksi muuttamiseen sähköistämällä ja vetyä sekä uusiutuvaa sähköä hyödyntämällä.
Canatu: Carbon Age
Kestävämpi sirutuotanto uusien puolijohderatkaisujen ansiosta
Alkanut 2025
Canatu: Carbon Age
Canatun kehittämä ainutlaatuinen hiilinanoputkiteknologia (CNT) tarjoaa kestävämpiä, energiatehokkaampia, suorituskykyisempiä ja Euroopalle omavaraisia ratkaisuja puolijohdeteollisuudelle. Carbon Age -ekosysteemi yhdistää johtavia tutkimuslaitoksia ja teollisuusyrityksiä kehittämään ja kaupallistamaan uusia puolijohdekomponentteja. Lopputuloksena on läpimurtoteknologioiden kehittämisen mahdollisuuksia, seuraava puolijohdearvoketjun kehitysaalto, Suomen aseman vahvistaminen puolijohdeteollisuuden kärkimaana sekä miljardiluokan liiketoimintaa vuoteen 2035 mennessä.
Danfoss: Fossil Free Future
Energia- ja kustannustehokkaita innovaatioita kuljetukseen
Alkanut 2023
Danfoss: Fossil Free Future
Tulevaisuuden kuljetusliikenne on älykästä, kestävää ja tehokasta uusien fossiilivapaiden ratkaisujen ansiosta. Tämän mahdollistamiseksi Danfoss on rakentanut ekosysteemin, joka edistää energia- ja kustannustehokkaiden sekä älykkäiden innovaatioiden luomista. Ekosysteemi keskittyy sähköistämiseen, älykkäisiin varastointi- ja latausratkaisuihin sekä elektrolyysiprosessien tehostamiseen. Yhteistyö yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa vauhdittaa kehitystä ja tukee Suomen tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.
Kalmar: Move2Green
Ratkaisuja logistiikka-alan kestävän kehityksen haasteisiin ja edistämään Suomen vihreää ja digitaalista siirtymää
Kalmar: Move2Green
Kalmarin Move2Green-ohjelma pyrkii ratkaisemaan raskaan logistiikka-alan kestävän kehityksen haasteita ja edistämään merkittävästi Suomen vihreää ja digitaalista siirtymää. Tällä hetkellä raskaan logistiikkakaluston elinkaaren käyttövaihe (scope 3) tuottaa suurimman osan hiilidioksidipäästöistä. Ohjelman visiona on saavuttaa nettonollapäästöiset logistiikkaketjut vuoteen 2045 mennessä. Yhdessä ekosysteemikumppaneidemme kanssa olemme sitoutuneet tekemään merkittäviä investointeja tutkimukseen, kehitykseen ja innovointiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja tulevaisuudenkestävien kriittisten logistiikkajärjestelmien tukemiseksi Suomessa ja maailmanlaajuisesti.
Ohjelma keskittyy huippuluokan sähköistysteknologioihin ja datalähtöisiin palveluinnovaatioihin, joiden tavoitteena on mahdollistaa nettonollamateriaalinkäsittely. Move2Green-ohjelman kunnianhimoisena tavoitteena on poistaa KAIKKI päästöt sähköistämisen ja datapohjaisten palveluiden avulla. Ekosysteemi tekee yhteistyötä kehittääkseen sähköistysteknologioita ja niihin liittyvää liiketoimintaa nollapäästöisille raskaille materiaalinkäsittelylaitteille sekä löytääkseen sopivia vaihtoehtoisia energialähteitä ratkaisuille, jotka edistävät paikallista energiantuotantoa ja omavaraisuutta. Kehittämällä ja integroimalla innovatiivisia teknologioita sekä data- ja tekoälypohjaisia palveluita logistiikkatoimintojen optimoimiseksi ohjelman tavoitteena on kehittää korkean arvon puhtaita energiaratkaisuja globaaleille markkinoille sekä uusia arvonluontimalleja, joissa keskitytään vahvasti kiertotalouteen ja elinkaarinäkökohtiin.
Kempower: Heavy Electric Traffic Ecosystem
Ratkaisuja raskaan liikenteen sähköistämiseen
Alkanut 2024
Kempower: Heavy Electric Traffic Ecosystem
Raskaan liikenteen sähköistäminen on vasta alussa, ja skaalautuva latausinfrastruktuuri puuttuu markkinoilta. Kempowerin luotsaama Heavy(duty) Electric Traffic Ecosystem (HETE) -ekosysteemi kehittää sähkökuorma-autoille sopivaa lataustekniikkaa, ohjelmistoalustoja ja testausympäristöjä. Ekosysteemissä tutkitaan myös tulevaisuuden latausmalleja ja sähköverkkovaikutuksia.
KONE Renaissance
Kaupunkien kehittäminen digitaalisen ja kestävän korjausrakentamisen avulla
KONE Renaissance
Viisivuotisen Renaissance-ohjelman tavoitteena on kaupunkien kehittäminen digitaalisen ja kestävän korjausrakentamisen avulla. Business Finlandin osarahoittama ohjelma keskittyy olemassa olevien rakennusten uudistamiseen vähäpäästöistä asumista ja työskentelyä varten vuoteen 2030 mennessä. Se luo digitalisaation ja kestävän kehityksen ekosysteemin, joka kokoaa yhteen alan keskeiset sidosryhmät edistämään uusia innovaatioita ja liiketoimintamalleja rakennetussa ympäristössä.
Konecranes: Zero4
Unlocking the productivity growth of industrial companies.
Started 2023
Konecranes: Zero4
The mission of Konecranes’ Zero4 Veturi is to unlock the productivity growth of industrial companies. Industrial productivity has not risen in the past 15 years in Finland. This has major implications for both the national economy and the competitiveness of Finnish exports. Much of the previous increase in productivity can be attributed to investments in more efficient equipment, automation and enterprise resource planning systems. However, this growth potential has now been exhausted and new innovations are needed. Zero4 Veturi envisions a digitized material flow that connects the automation islands, eco-efficiency, and employees to the central factors of productivity development.
Meyer Turku: NEcOLEAP – Climate-Neutral Cruise ship
Yhdessä kohti kestävää meriteollisuutta
Alkanut 2022
Meyer Turku: NEcOLEAP – Climate-Neutral Cruise ship
NEcOLEAP-ekosysteemin tavoitteena on kehittää kansainvälisesti merkittäviä uusia ratkaisuja meriteollisuuteen. Tutkimus- ja kehitysaiheita ovat muun muassa uudet markkina- ja liiketoiminta-analyysit, hiilineutraalit ja edistykselliset rakenteet, materiaalit ja teknologiat sekä älykkäät teknologiat. Aihepiirit käsittävät Meyerille sekä koko verkoston toiminnalle ja kilpailukyvylle strategisesti tärkeät alueet. Ekosysteemin avulla tavoitellaan ilmastoneutraalin risteilyalustilauksen saamista Meyer Turku Oy:lle, jonka arvo olisi noin miljardi euroa ja joka toisi noin 9500 työpaikkaa Meyerille ja partneriverkostolle.
Mirka: SHAPE, Shaping the Green Transition – with net carbon negative surfaces
Uutta liiketoimintaa, vientiä ja työpaikkoja sekä pienempi hiilijalanjälki koko Euroopalle
Alkanut 2023
Mirka: SHAPE, Shaping the Green Transition – with net carbon negative surfaces
Mirka ja SHAPE-ekosysteemi kehittävät ratkaisuja, jotka mahdollistavat nettohiilinegatiiviset pinnat ja tukevat vihreää siirtymää valmistus- ja rakennusteollisuudessa. Tavoitteena on vähentää Euroopan hiilijalanjälkeä jopa 100 mt:lla vuoteen 2030 mennessä. SHAPE-ekosysteemi tuo erilaisia toimijoita yhteen ja mahdollistaa monialaisen yhteistyön ja innovoinnin. Yhteistyön avulla voidaan hiilijalanjäljen pienentämisen lisäksi luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia, vientiä ja työpaikkoja Suomeen.
Nokia: LEAD
Innovatiivisia ja energiatehokkaita ratkaisuja internetiin ja metaversumiin
Alkanut 2024
Nokia: LEAD
Fyysisen ja virtuaalisen maailman yhdistymisen ennustetaan mullistavan kuluttajien ja yritysten toimintaa tulevaisuudessa. LEAD-ekosysteemin tarkoituksena on kehittää uusia innovaatioita, jotka edistävät tulevaisuuden internetin ja metaversumin käytettävyyttä, turvallisuutta ja energiatehokkuutta. Ekosysteemin keskiössä ovat turvallisuus ja kestävä kehitys, yhteentoimivuus ja mukautuva tietoliikenneverkot sekä standardointi ja kaupallistaminen. Suomen erityisosaaminen tarjoaa ekosysteemin toimijoille erinomaiset lähtökohdat nousta merkittäväksi kansainväliseksi toimijaksi.
Nokian Tyres: Futureproof
Merkittävää vientiä ja työllisyyttä kestävän rengasteollisuuden avulla
Alkanut 2025
Nokian Tyres: Futureproof
FUTUREPROOF-ekosysteemi vastaa kansainvälisiin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen ja liikenteen päästöihin. Ekosysteemin tavoitteena on tukea edistynyttä valmistusta sekä Suomessa että Euroopassa kilpailukyvyn ja kestävyyden turvaamiseksi. Kehitystyötä ohjaavat neljä teemaa: tulevaisuuden liikkuvuus ja liiketoiminta, renkaan elinkaari, digitaalinen perusta ja edistynyt valmistus. Laaja ekosysteemi luo merkittävää vienti- ja työllisyysvaikutusta Suomessa vuoteen 2034 mennessä.
Neste: Novel sustainable & scalable solutions for transportation and chemicals
Tutkimuksen ja innovoinnin avulla uutta kestävää liiketoimintaa ja kilpailukykyä
Alkanut 2022
Neste: Novel sustainable & scalable solutions for transportation and chemicals
Nesteen luotsaama ekosysteemi kehittää uusia, kestäviä ja kansainvälisesti skaalautuvia ratkaisuja liikenteen ja kemikaalien tuotannon tarpeisiin. Tavoitteena on vähentää raakaöljyn käyttöä hyödyntämällä muita raaka-aineita, kuten jätteitä, tähteitä ja hiilidioksidia. Ekosysteemi keskittyy pitkäjänteiseen tutkimukseen ja uusien arvoketjujen rakentamiseen. Tavoitteena on edistää suomalaisten tutkimuslaitosten ja teollisuuden kilpailukykyä sekä luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Ratkaisujen avulla tuetaan myös Suomen hiilineutraaliustavoitetta sekä autetaan hillitsemään ilmastonmuutosta maailmanlaajuisesti.
Nokia: Competitive Edge
Kansainvälisesti kilpailukykyistä uutta liiketoimintaa reunalaskennan avulla
Alkanut 2022
Nokia: Competitive Edge
Dataliikenteen nopea kasvu vaatii verkkojen kapasiteetin, energiatehokkuuden ja toiminnallisuuden kehittämistä. Nokian Competitive Edge -ekosysteemi keskittyy reunalaskennan kehittämiseen, joka mahdollistaa tehokkaan, turvallisen ja kestävän datankäytön. Ekosysteemi tukee alan sisäistä yhteistyötä Suomessa ja tähtää kansainvälisesti skaalautuviin ratkaisuihin. Tavoitteena on auttaa suomalaisia yrityksiä luomaan uutta reunalaskentaan perustuvaa liiketoimintaa nopeasti kasvaville kansainvälisille markkinoille.
Orion: dataa ja tekoälyä hyödyntävä lääkealan tutkimusekosysteemi
Kohti terveydenhoitoalan digitaalista muutosta ja mahdollisuuksien hyödyntämistä
Alkanut 2023
Orion: dataa ja tekoälyä hyödyntävä lääkealan tutkimusekosysteemi
Populaation vanheneminen ja kovemmat kustannuspaineet tuovat haasteita terveydenhoitoalalle. Uusia tehokkaita ja turvallisia hoitomuotoja tarvitaan, mutta lääkkeiden kehittäminen on kallista ja riskialtista. Digitaalinen muutos ja ML/AI-teknologiat voivat auttaa näiden haasteiden selvittämisessä. Orionin johtaman ekosysteemin tavoitteena on nopeuttaa uusien, turvallisten ja yksilöllisten hoitojen kehitystä hyödyntämällä esimerkiksi virtuaalilaboratorioita, mallinnusta ja automaattista datan analysointia. Ekosysteemi yhdistää yritykset ja tutkimuslaitokset kehittämään ratkaisuja, jotka tuovat uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja kasvua Suomeen.
Patria: eALLIANCE
Uusia digitaalisia ratkaisuja ja tiedonjakoa puolustusteknologian alalle
Alkanut 2024
Patria: eALLIANCE
Patrian johtama eALLIANCE-ekosysteemi yhdistää yli 30 kumppaniyritystä tekemään tki-toimintaa, jolla kehitetään uusia digitaalisia ratkaisuja ja edistynyttä tiedonjakoa. Ekosysteemi mahdollistaa yhteistyön innovatiivisten puolustus- ja kaksoiskäyttöteknologioiden kehittämisessä. Ekosysteemi vahvistaa suomalaisten yritysten vientimahdollisuuksia puolustusteknologian kansainvälisillä markkinoilla.
Picosun: Chip Zero
Chip Zero kehittää nollapäästöisiä siruja ja vauhdittaa tk-toimintaa
Alkanut 2023
Picosun: Chip Zero
Picosunin johtama Chip Zero on Suomen ensimmäinen puolijohde-ekosysteemi, jonka päämääränä on nollapäästöisten sirujen tuotanto. Tavoitteena on alentaa puolijohteiden kerrostamisen tuotannon päästöjä 50 prosenttia ja kasvattaa sirujen positiivista ilmastovaikutusta merkittävästi vuoteen 2030 mennessä. Ekosysteemi auttaa Picosunia kolminkertaistamaan tk-investointinsa vuoteen 2026 mennessä sekä mahdollistaa 160 M€n tk-kasvun jäsenyrityksissä. Ekosysteemi keskittyy resurssitehokkaisiin ALD-teknologioihin, kiertotalouteen, sähköistämisen tehostamiseen ja Suomeen osaamisen vahvistamiseen.
Ponsse ja Epec: FORWARD'27
Kestävää liikettä ja toimitusketjuja liikkuville työkoneille
Alkanut 2023
Ponsse ja Epec: FORWARD'27
FORWARD’27-ekosysteemi kehittää kestäviä energiaratkaisuja ja toimitusketjuja liikkuville työkoneille. Tavoitteena on vähentää CO₂-päästöjä, energiankulutusta ja työvoiman tarvetta. Ekosysteemi hyödyntää Suomen vahvaa asemaa NRMM- ja hyötyajoneuvojen markkinoilla. Teknologioiden, innovaatioiden ja ratkaisujen ansiosta FORWARD’27-ohjelman tuloksena syntyvän ekosysteemin liikevaihto nousee miljarditasolle vuoteen 2035 mennessä.
Sandvik: Shift '25
Uusia raskaiden työkoneiden kilpailukykyisiä ja digitaalisia ratkaisuja
Alkanut 2021
Sandvik: Shift '25
Sandvikin johtama Shift '25-ekosysteemi tähtää raskaiden työkoneiden kansainvälisesti kilpailukykyisiin, sähköisiin ja digitaalisiin ratkaisuihin. Koneiden ja järjestelmien välinen yhteistyö mahdollistaa järjestelmätason optimoinnin asiakasprosesseissa. Yhtenä keskeisenä mahdollistajana järjestelmätason optimointiin on tulevaisuuden konnektiviteettiratkaisut, joita Sandvik kehittää laajan ekosysteemissä.
Sumitomo Shi Fw: Net Zero Energy Ecosystem
Saavutetaan ilmastotavoitteet ja lisätään energiahuoltovarmuutta vuoteen 2050 mennessä
Sumitomo Shi Fw: Net Zero Energy Ecosystem
Sumitomo SHI FW (SFW) Net Zero Energy Ecosystem (NZEE) Veturi -projekti tähtää ilmastotavoitteiden saavuttamiseen ja energiahuoltovarmuuden lisäämiseen vuoteen 2050 mennessä. Projektissa kehitetään integroituja hiilipäästöjen vähennysratkaisuja valikoiduille TKI-painopistealueille, uusin lähestymistavoin. Projektin avulla Suomi voi hyödyntää suuria teollisia kasvumahdollisuuksia, joita ovat paikallisen bioenergian ja puhtaan sähkön käyttö, kestävien polttoaineiden valmistuksessa lento- ja meriteollisuudelle,
uusi pitkäkestoinen energiavarastoinnin teknologia, joka varmistaa jatkuvan energiantuotannon sekä vähentää uusiutuvalle energialle ominaista vaihtelua ja akkuteknologian tuontitarvetta, uudet CCUS-teknologiat, jotka mahdollistavat hiilinegatiivisen toiminnan bioenergialaitoksille ja ratkaisujen integrointi ja yhdistäminen digitaalisiin työkaluihin, joilla voidaan tuottaa kokonaisvaltaisia elinkaaripalveluita.
Projekti perustuu SFW:n pitkään kokemukseen monimutkaisten teknologiaprojektien tutkimuksesta, kehittämisestä ja toimittamisesta maailmanlaajuisesti ja luo SFW:stä merkittävän toimijan globaaleille vihreän energian markkinoille.
TietoEVRY: Luottamukseen perustuva digiyhteiskunta
Luotettavia, saavutettavia ja kilpailukykyisiä digitaalisia ratkaisuja maailmankansalaiselle
Alkanut 2022
TietoEVRY: Luottamukseen perustuva digiyhteiskunta
Tietoevryn johtaman ekosysteemin missiona on kehittää maailmankansalaiselle digitaalisia palveluja, jotka ovat kohtuuhintaisia, saavutettavia ja luotettavia. Ekosysteemissä kiihdytetään luotettavien teknologioiden kehitystä, vahvistetaan Suomen teknistä osaamista ja autetaan suomalaisia IT-yrityksiä rakentamaan data-alustoista skaalautuvaa liiketoimintaa kansainvälisille markkinoille. Ekosysteemin odotetaan luovan satoja uusia työpaikkoja ja merkittävästi uutta liiketoimintaa vuoteen 2030 mennessä.
Valio: Food 2.0
Kestävä ruoantuotanto tuo liiketoiminnan mahdollisuuksia ja terveyttä ihmisille
Alkanut 2024
Valio: Food 2.0
Kestävän ruoantuotannon ratkaisuja on kehitettävä nopeasti, jotta kasvavan väestön ruokaturva voidaan varmistaa ekologisesti. Valion johtaman Food 2.0 -ekosysteemin tarkoituksena on luoda Suomeen luontoviisas ruokajärjestelmä, joka kattaa elintarvikkeet ja niiden tuotantopanokset sekä tuotannon sivuvirrat. Tämä tarkoittaa ravinteiden tehokkaampaa kiertoa, luonnon monimuotoisuuden vahvistamista, pienempiä päästöjä ja ruoantuotannon integraatiota muihin arvoketjuihin, mikä avaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Datan ja tiedon tehokas hyödyntäminen digitaalisten integraatioiden ja tekoälyn avulla mahdollistaa tätä muutosta. Tavoitteena on lisätä ruokavientiä, parantaa omavaraisuutta ja vahvistaa suomalaisten terveyttä.
Valmet: Beyond Circularity
Kansainvälistä kasvua ja ratkaisuja vihreän siirtymän haasteisiin
Alkanut 2022
Valmet: Beyond Circularity
Beyond Circularity -ekosysteemissä Valmet kehittää kansainvälistä teknologiajohtajuutta uusiutuvissa materiaaleissa ja kiertotalousratkaisuissa. Tavoitteena on korvata fossiiliset raaka-aineet ja energia, hyödyntää jätevirtoja ja kuituperäisiä materiaaleja sekä rakentaa elinvoimainen ekosysteemi kaksoissiirtymän tueksi. Tavoitteena on, että Beyond Circularity -ekosysteemin yhteenlasketun vientipotentiaalin arvo on n. 9,5 B€ vuoteen 2030 mennessä ja koko ekosysteemi mahdollistaa n. 1300 uutta tki-työpaikkaa Suomessa. Ekosysteemi yhdistää Valmetin ydinosaamisen ja kumppaneiden poikkitieteellisen asiantuntemuksen ratkaisemaan monimutkaisia vihreän siirtymän haasteita.
Wärtsilä: Wide & Intelligent Sustainable Energy
Puhtaan energiantuotannon ja t&k-kasvun avulla kohti kansainvälistä kasvua
Alkanut 2024
Wärtsilä: Wide & Intelligent Sustainable Energy
Wärtsilän johtama Wide & Intelligent Sustainable Energy -ekosysteemi (WISE) pyrkii mahdollistamaan puhtaan ja tasapainottavan energiatuotannon sekä 350 M€ t&k-kasvun ekosysteemissä. Tavoitteena on tarjota joustavia ja autonomisia voimalaitoskonsepteja 100 %:n sähköpolttoainevalmiudella. Ekosysteemin ytimessä ovat autonomiset ja päästöttömät voimalaitokset ja puhtaan energian tuotanto, voimansiirron optimointi, digitaalinen infrastruktuuri sekä datavetoinen ylläpito ja uudet palvelut. WISE-ekosysteemillä on mahdollisuus tehdä merkittävä kansainvälinen vaikutus energiasiirtymän mahdollistajana.
Wärtsilä: Zero Emission Marine
Kohti nollapäästöistä meriliikennettä
Alkanut 2022
Wärtsilä: Zero Emission Marine
Wärtsilän johtama Zero Emission Marine -ekosysteemi tähtää nollapäästöiseen meriliikenteeseen kehittämällä kestäviä teknologioita. Ekosysteemi keskittyy vihreiden polttoaineiden mahdollistavien teknologioiden käyttöönoton kiihdyttämiseen, taloudellisesti järkeviin hiilineutraaleihin polttoaineisiin, automatisoitujen ja optimoitujen operaatioiden kehittämiseen järjestelmän tehokkuuden nostamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi, sekä kaupallisesti kannattavien liiketoimintamallien kehittämiseen ekosysteemin ja eri sektorien käyttöön.
Päättyneet veturiekosysteemit
Tutustu päättyneisiin veturiekosysteemeihin ja niiden tiekarttoihin
Tutustu päättyneisiin veturiekosysteemeihin ja niiden tiekarttoihin
Tiekartat ovat veturiyritysten näkemyksiä siitä, millaisia ratkaisuja, teknologioita sekä osaamisia tarvitaan määriteltyjen missioiden saavuttamiseen. Yritykset ja tutkimusorganisaatiot voivat hakea nk. kumppanuusrahoitusta Business Finlandilta tiekarttojen teemojen mukaisille Co-Innovation ja Tutkimus, kehitys ja pilotointi -projekteille sekä Co-Research-projekteille.
ABB: Green Electrification 2035 (päättynyt)
Uutta vientiä energiatehokkaiden ja luotettavien sähköjärjestelmien kautta
EU:n tavoite on olla hiilineutraali vuonna 2050, Suomen jo 2035. Tavoitteiden saavuttaminen vaatii merkittävää hiilineutraalin sähköistyksen lisäystä ja energiatehokkuuden parantamista. Sähkön on syrjäytettävä muita energiamuotoja ja sitä on käytettävä nykyistä tehokkaammin. Samalla sähköjärjestelmistä tulee yhä kriittisempiä yhteiskunnan toiminnalle, josta seuraa turvallisuuden ja luotettavuuden vaatimusten kiristyminen.
Tähänastiset kehitystoimet ovat kohdistuneet komponentteihin: moottoreihin, pumppuihin, tuulettimiin jne. Seuraava taso energiatehokkuuden parantamisessa on järjestelmätaso. Katse siirretään komponenttien asemesta moottorin, pumpun, säätöjärjestelmien, sähköverkkojen ja energian tuotannon ja käytön muodostamiin kokonaisuuksiin. Tähän ohjaa mm. EU:n energiatehokkuusdirektiivi, joka asettaa katon vuoden 2030 energiakulutukselle.
ABB Green Electrification 2035 -ohjelman tuloksena syntyvät uudet integroitavat teknologia-alustat ja niiden varaan syntyvä alustatalous on vastaus tähän kysyntään. Siinä nykyaikainen viestintäteknologia (5G), datan hallinta, uudet sähkötekniset ratkaisut, sähköverkkoteknologia ja kyberturvallisuuden ratkaisut muodostavat ohjattavan, optimoitavan ja turvallisen kokonaisuuden. Yhä suurempi osa fyysisistä laitteista korvataan digitaalisilla ratkaisuilla ja yhä suurempi osa laitteista keskustee keskenään kyberturvallisesti, mahdollistaen nopean reagoinnin muuttuneisiin olosuhteisiin ja energiahävikin ja toimintahäiriöiden minimoinnin.
Projektin lopputuloksena syntyi kokonaisratkaisuja, jotka nostavat järjestelmätason energiatehokkuuden ja kokonaisluotettavuuden uudelle tasolle. Nämä ratkaisut ovat skaalattavia, kasvavaan energiatehokkuuden kysyntään vastaavia ja kehittyvän alustaekosysteemin osallistujia vientiin kannustavia.
Lisätietoja
simo.saynevirta (at) fi.abb.com
ilmari.absetz (at) businessfinland.fi
Tiekartta (pdf)
Fortum ja Metsä Group: ExpandFibre (päättynyt)
ExpandFibre (2020-2024) oli Fortumin ja Metsä Groupin käynnistämä t&k-ekosysteemi, jonka tavoitteena oli nopeuttaa kestävien biotuotteiden kehittämistä. Siinä keskityttiin sellukuitujen, hemiselluloosan ja ligniinin jalostamiseen uusiutuvista ja kestävistä olki- ja pohjoisen puulähteistä uusiksi biotuotteiksi. Tavoitteena oli vastata kestävien tekstiilikuitujen ja muiden lisäarvoa tuottavien biomateriaalien kasvavaan kysyntään. ExpandFibren ekosysteemi ja hankkeet käsittivät yli 140 miljoonan euron arvosta tutkimus- ja kehitystyötä, joka suunnattiin kestävien biotuotteiden kehittämiseen.
Lisätietoja
hanne.wikberg (at) fortum.com
katariina.kemppainen (at) metsagroup.com
tuomas.lehtinen (at) businessfinland.fi
Tiekartta (pdf)
Veturin kumppanuushankkeiden rahoitus
Business Finland tarjoaa rahoitusta veturiyritysten tiekarttojen mukaisiin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeisiin.
Kumppanuusrahoitus on tarkoitettu erityisesti yritysten välisille yhteishankkeille sekä yritysten ja tutkimusorganisaatioiden välisille yhteishankkeille (Co-Innovation-rahoitus). Rahoitusta voidaan myöntää myös yksittäisille yrityksille (tutkimus-, kehitys- ja pilotointirahoitus) tai tutkimusorganisaatioille tai tutkimusorganisaatioiden yhteisille hankkeille (Co-Research-rahoitus).